MOLLY HATCHET: Warriors Of The Rainbow Bridge

Arvio julkaistu Soundissa 05/2005.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Molly Hatchet taitaa olla niitä ahkerimpia etelän rockin orkestereita, sillä levyjä pukkaa tasaiseen tahtiin parin vuoden välein.

Arvio

MOLLY HATCHET
Warriors Of The Rainbow Bridge
SPV

Molly Hatchet taitaa olla niitä ahkerimpia etelän rockin orkestereita, sillä levyjä pukkaa tasaiseen tahtiin parin vuoden välein. Tahti ei ole rauhoittunut siitäkään huolimatta, että bändin pääasiallinen säveltäjä Bobby Ingram menetti vaimonsa yllättäen vuosi sitten miehen itsensä ollessa kiertueella Amerikassa.

Ingram on sanonut, että uusien kappaleiden teossa oli mukana suuria tunteita juuri vaimon kuoleman tähden. Moisten tunnekuohujen vallassa Ingram ei ole kuitenkaan pystynyt kanavoimaan ajatuksiaan sellaisiksi huikean juhlaviksi rock-mammuteiksi, joista Molly Hatchet tunnetaan. Sävellykset ovat yllättävän vaisuja ja tavanomaisia yhtyeen skaalalla mitattuna, mutta rimanalituksista sentään on turha puhua. Molly Hatchetin fiilistely on sitä luokkaa, että bändin käsittelyssä heikompaankin teokseen saadaan puhalletuksi rentoa ja leppoisaa tunnelmaa, jonka ansiosta yhtyeen levyt yleensä ovat niin nautinnollista kuunneltavaa.

Tällä keralla bändi osuu napakymppiin tuotantopuolella. Kuulaat ja tanakat soundit antavat kappaleille reilua ilmavuutta, jolloin niiden pienimmätkin nyanssit pääsevät puhumaan kovalla äänellä. 

Lisää luettavaa