IN THIS MOMENT: Beautiful Tragedy

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2007.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Kalifornialainen In This Moment on todellinen vaikutteiden sekamelska. Melodioista voi napata indie-vaikutteita, punk-henkeäkin löytyy sekä asiallista death-ärjyntää. Ja laulupuolella kaiken hoitaa Maria Brink yksin, eli neidin äänivarat singahtelevat sujuvasti äärimmäisyydestä toiseen.

Arvio

IN THIS MOMENT
Beautiful Tragedy
Century Media

Kalifornialainen In This Moment on todellinen vaikutteiden sekamelska. Melodioista voi napata indie-vaikutteita, punk-henkeäkin löytyy sekä asiallista death-ärjyntää. Ja laulupuolella kaiken hoitaa Maria Brink yksin, eli neidin äänivarat singahtelevat sujuvasti äärimmäisyydestä toiseen.

Yhtyeen ongelma ja vahvuus piilevät nimenomaan sen monipuolisuudessa. Tavallaan yhtyeen rock- ja pop-vaikutteet ovat raikas tuulahdus ja melodioiden surumielisyys piristävä ruiske kaiken metallijyrinän joukossa. Toisaalta musiikista on hankala saada otetta. Juuri, kun jostakin saa hieman kiinni, bändi niljahtaa pakosalle hämmentämään taas hieman erilaista tunnelmaa.

Beautiful Tragedy on mielenkiintoinen levy, joskin perin jäsentymätön ja hieman linjaton. Ehkä kapalovaiheen jälkeen bändi pystyy lähentämään ääripäitään ja sulauttamaan niitä vahvemmin yhteen. Silloin voi alkaa puhua innostavasta ja innovatiivisesta metallista. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa