MONACO: Monaco

Jokaisella New Orderin jäsenellä on omat sivuprojektinsa. The Other Two on julkaissut jo kaksi albumia ja Bernard Sumnerin ja entisen The Smiths -sankari Johnny Marrin Electronic peräti kolme. Peter Hook pauhasi ensin Revengen pomona ja nyt Monaco on liikkeellä jo toiseen kertaan. Yhteistä kaikille näille projekteille on ollut se, että parasta antia ovat olleet niiden nimet. Electronicin ihastuttavan ensialbumin lisäksi niistä yksikään ei ole tarjonnut maailmalle mitään unohtumatonta ja ainutkertaista. On mukava seurata löytääkö New Order koskaan tietä 2000-luvulle, olihan The Beach -leffan soundtrackilla toki yksi uusi biisi, sillä ainakaan Peter Hook ei ole tämän levyn perusteella löytänyt. Uudella albumilla vuonna 1997 ilmestyneen Music For Pleasure -levyn pahimmat jätkärock-maneerit on unohdettu, mutta ne on korvattu entistä vahvemmilla New Order -muistumilla.
Laulaja/kitaristi David Potts imitoi Sumnerin laulutyyliä tarpeettoman hyvin, Hookyn melodiset bassojuoksutukset ovat tismalleen kuten aina ennenkin eikä levyn yleissoundikaan jää kovin kauas jo 90-luvun alkupuolella ilmestyneen Republicin äänimaailmasta. Ensimmäisellä Monaco-levyllä oli sentään What Do You Want From Me -popklassikko, mutta tällä kertaa mukaan ei ole eksynyt yhtään biisiä, jonka kehtaisi myydä New Orderin nimellä. Sen verran nelikolla lienee itsearvostusta, että sillä nimellä ei koskaan lasketa ulos näin löysää ja mitätöntä materiaalia.
Monacon toisella albumilla ei ole nimeä ja se tietenkin symboloi uutta alkua. Voi kuinka omaperäistä.