MOONSORROW: Varjoina kuljemme kuolleiden maassa

Arvio julkaistu Soundissa 2/2011.
Kirjoittanut: Antti Mattila.

Mihin mennä, kun maailma ympäriltä loppuu? Mitä tehdä, kun jokainen askel merkitsee kahlaamista kuolemassa ja seurue hupenee hupenemistaan?

Arvio

MOONSORROW
Varjoina kuljemme kuolleiden maassa
Spinefarm

Mihin mennä, kun maailma ympäriltä loppuu? Mitä tehdä, kun jokainen askel merkitsee kahlaamista kuolemassa ja seurue hupenee hupenemistaan?

Moonsorrow kuljettaa kuulijaa neljällä jättimäisellä teoksella ja kolmella väliosalla maailmassa, jonka hävityksen pimeys piilottaa. Moonsorrowmaiseen tyyliin voidaan jälleen puhua yhtä hyvin liikkuvista näköhavainnoista kuin pelkästä musiikista. Sanat eivät tarkoituksellisesti kerro kaikkea, ja musiikki tarjoaa tarinaan jatkuvasti uusia kamerakulmia.

Jos mahtipontisen albumin voi tiivistää yhteen riviin, Huuto-biisin ”viima täynnä vimmaa viiltää läpi käsien” osuu lähelle. Bathorymainen viikinkihenkinen eeppisyys on läsnä taidokkaammin rakenneltuna kuin koskaan aiemmin. Yhtä eeppistä on sävellyksissä kautta linjan kulkeva blackmetallisuus, joka estää viikinkihenkeä nousemasta ylitsepursuvaksi. Moonsorrow’n viime levyt ovat olleet maanläheisiä ja bändin käsitys blackistä pitää musiikin tiukasti kallioissa ja sammalissa – maailmankuva on niin lohduton, ettei minkäänlainen hienostelu kertakaikkiaan käy.

Uutuudenviehätyksen hurmaamana sanon, että tässä on Moonsorrow’n voimannäyttö numero yksi, mutta kestokuuntelu sen lopulta osoittaa.

Lisää luettavaa