MOONSORROW: Kivenkantaja

MOONSORROW
Kivenkantaja
Spikefarm

Moonsorrowille sai nostaa hattua jo edellisellä Voimasta ja kunniasta -levyllä nimenomaan sovitusten ansiosta, ja näin käy myös uutukaisen kohdalla syvän kumarruksen kera.

Moonsorrow kasvattaa kansallisista lähteistä kumpuavan musiikkiperimän laajempiin sfääreihin rikkomalla sointurakenteita ja liikkumalla äänialasta toiseen varsin omaperäisesti, vaikka kysymys on kuitenkin aivan perusasioista. Moonsorrowin kappaleet tuovat mieleen vahvasti Bathoryn niihin aikoihin, kun ylinopeudella kaahattu örinäosasto oli jäänyt taakse. Moonsorrow tosin kasvattaa sävellyksistään mahtipontisempia ja jylhempiä kokonaisuuksia. Levyn pitkien biisien kohdalla puhuu melkein mieluummin teoksista kuin kappaleista, koska sävellykset ovat hyvin monitahoisia.

Musiikissa on tiettyjä black-vaikutteita, mutta Moonsorrow toteuttaa musiikin perusideoita paljon laajemmalla skaalalla, jolloin polveileva kokonaisuus tarjoaa monenlaista koettavaa. Juuri seesteisempien osien ja murjovien riffien vastakkainasettelu on rikkaus, joka toimii bändin eduksi. Kosketinsoittimet ovat erittäin keskeisessä asemassa, sillä usein ne toimivat hengen luojina ja puhaltavat sielun sävelmiin. Yhtyeen asennoitumista musiikkiin kuvastaa hyvin se, että bändi päättää levynsä venäläiseen kansansävelmään, joka meillä tunnetaan nimellä Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset. Moonsorrowilla on siis oikeasti herkkä sydän.