MOONSORROW: Verisäkeet

MOONSORROW
Verisäkeet
Spikefarm

Jaahas. Moonsorrow on sitten laittanut uudet öljyt vaihdelaatikkoon ja kiristänyt välityksiä. Edellisellä levyllä bändin ilmaisua siivitti mahtipontisuus, mutta nyt yhtye porskuttelee enemmän blackin kurimuksessa.

Kieltämättä Verisäkeet kuulostaa edeltäjäänsä uhkaavammalta levyltä. Bändi nimittäin käyttää ankaruuden koko skaalan läpi nollasta sataan. Kova kontrasti tuottaa tavallaan huikeita vastakkainasetteluita, mutta ihan helppo niiden oikeutusta ei ole ymmärtää varsinkin, kun samalla bändi menettää osan tehostaan. Tempoltaan hitaammat osat ovat kuitenkin sitä Moonsorrow'n voimakkainta antia, jossa yhtyeen sovitukselliset ansiot pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.

Verisäkeet piirtävät kalevalaisessa hengessä väkeviä mielikuvia barbaarisuudesta ja brutaalisuudesta, mutta karummalla tavalla kuin yhtyeen edelliset levyt. Myönnettävä on, että kokonaisuus on kaikin puolin hallittu ja vaikuttava. Sittenkään ei taida olla asiallista miettiä, onko edes tarpeen romantisoida metsäläiskansan juuria mahtipontisuudella, vaikka se saattaisi kuulostaa miten hyvältä tahansa.

Tällä kerralla Moonsorrow ei esittele uusiskelmiä covereina. Päätös on oikea, kun kerran musiikin mukana ajatusten on tarkoitus matkata aikaan, jolloin savupirtitkin olivat ylellisyyttä.