MOONSPELL: The Antidote

Arvio julkaistu Soundissa 09/2003.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Moonspell kadotti Midaksen kosketuksensa kahden ensimmäisen albuminsa Wolfheartin ja Irreligiousin jälkeen. Kolmannella pitkäsoitolla Sin/Pecadolla alkoi alamäki, jolle yhtye ei vieläkään löydä vastalääkettä - kuudennen albumin nimestä huolimatta.

Arvio

MOONSPELL
The Antidote
Century Media

Moonspell kadotti Midaksen kosketuksensa kahden ensimmäisen albuminsa Wolfheartin ja Irreligiousin jälkeen. Kolmannella pitkäsoitolla Sin/Pecadolla alkoi alamäki, jolle yhtye ei vieläkään löydä vastalääkettä – kuudennen albumin nimestä huolimatta. Portugalilaisryhmä on yrittänyt löytää kadonneen inspiraationsa Suomesta, aloitettuaan yhteistyön Hiili Hiilesmaan kanssa Finnvoxissa edellisellä albumillaan Darkness And Hope. Kumppanuus jatkuu The Antidotella, jolle lisää suomalaisväriä tuo Amorphiksen basistin Niclas Etelävuoren sessiotyöskentely.

Moonspellin alennustilaa on ikävä seurata. On hämmästyttävää, kuinka goottisävytteisen tunnelmametallin kärkinimi on kadottanut näkemyksensä. Yhtye yhdistelee örinää ja goottihuokauksia vanhasta tottumuksesta, mutta sävellykset ovat yksiulotteisia ja monotonisia, ja niistä puuttuu tyystin kahden ensimmäisen pitkäsoiton innovatiivisuus ja tuoreus.

Hiili on tehnyt komeaa työtä, mutta erinomainen tuotanto ei auta kappalemateriaalin ollessa yksinkertaisesti huonoa. From Lowering Skies piristää shamanististen rytmien vuoksi ja A Walk On The Darksiden sävykäs ja tunnelmallinen kertosäe on erinomainen, mutta muuten The Antidote on kaukana alkuaikojen mestariteoksista. 

Lisää luettavaa