MOONSPELL: Alpha Noir

MOONSPELL
Alpha Noir
Napalm

Vuosituhannen vaihteen kokeilevamman linjan jälkeen Moonspell on pysynyt näennäisesti uomissaan jo hyvän tovin. Näennäisesti sikäli, että vaikka yhtye on löytänyt raskaudesta, rokkaavuudesta ja repivyydestä todelliset vahvuutensa, on sen urakehitystä sävyttänyt tuoreemmillakin levytyksillä tietty ailahtelevaisuus. Irreligiousin (1996) kaltainen koherentti täysosuma ei ainakaan ole toistunut.

Alpha Noirilla Moonspellin fokus on joka tapauksessa selkeä. Jokainen kappale on rakennettu tarkkaan mietittyjen, toisiinsa sopivien osien pohjalta, lopputuloksena kahdeksan täsmäiskua, joita on suhteettoman vaikea laittaa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen. Jokaisessa kappaleessa on jotain mihin tarttua, mutta kääntöpuolena on se, että se mihin tarttua on kuitenkin liiaksi samasta muotista. Jos aiemmat levyt olivat “liian dynaamisia”, Alpha Noir on kai sitten liian vähän.

Kyseessä on sarallaan rivakka levy, jonka riffi-ilotulitus pysähtyy vasta outron virkaa toimittavaan instrumentaaliin. Suoraviivainen ja konstailematon kokonaisuus saa aikaan hauskan mielleyhtymän Portugalin Rammsteinista, mitä yhtyeen äidinkielellä esitetty En Nome Do Medo ei varsinaisesti ainakaan hälvennä.