Portugalilainen Moonspell on pitkän uransa aikana etsiskellyt hienostuneesti tyylisuuntansa rajoja, mutta jo useampi levy sitten bändi näytti päätyneen suoraviivaisemman tummanpuhuvan metallirockin maailmaan.
Uuden levyn kappalevalikoima osoittautuu jo ensi kuulemalta vahvaksi. Moonspell ei ole enää niin leimallisesti metallinen kuin joskus ennen. Sen sijaan yhtye tavoittaa oivallisesti 1980-luvun goottirockin ja pyrkii pitämään edelleen kiinni jonkinlaisesta taidemusiikkiolemuksestaan, johon viittaa ranskaksi tulkittu pianon ja viulun dominoima La Baphomette. Pääsääntöisesti Extinct on varsin suoraviivainen levy, mutta silti Moonspell pystyy vangitsemaan lähes joka suunnasta lentävillä koukuilla. Tokihan levyä kuunnellessa mieleen tulee muutamia vanhoja goottiyhtyeitä, mutta Moonspellin kokonaisuus on silti sulava ja omaleimainen.
Merkittävin piirre Extinct-levyn kappalevalikoimassa on biisien vaivattomuus. Niiden osaset kietoutuvat toisiinsa kuin maailman luonnollisimpana asiana, ja bändi ikään kuin kepeästi kuljettelee kappaleensa kohti maalejaan. Näin ollen kuuntelukokemuskin on vähintään miellyttävä.
