Viime vuonna julkaistusta Pimeä tie -debyytistä huolimatta joensuulainen Mustarinta tuli monelle tunnetuksi vasta peräänkuulutettuaan, kenelle kuuluvat oikeudet mystisen Folk-Viljamin murhaballadiin Kuka murhasi Kyllikki Saaren? jotta yhtye voisi hyvillä mielin levyttää löytämänsä aarteen. Vielä aiemmin syksyllä Mustarinta etsi joukkorahoitusta tälle toisen albuminsa fyysiselle julkaisulle.
Onneksi Kadotettu aika on nyt käsissä, sillä kohtuutonta kohtalon ivaa olisi ollut, että tällainen materiaali olisi ikään kuin toisessa polvessa hautautunut vain fanaattisten musa-antropologien kaiveltavaksi. Mustarinta vyöryttää levyllään huikean annoksen kohtalonomaisuutta, vanhan ajan patinaa ja tiiviisti pakahdutettuun muotoon pakattua tummanpuhuvaa kerrontaa. Musiikissa kuuluu suomalaisen iskelmän kaiho ja kuolemankaipuu Unto Monosesta asti päätyen mariachi-torvilla ujeltaviin americana-tunnelmiin saakka. Kitara väräjää hiljaksiin ja kuulija odottaa jokaista käännettä henkeään pidätellen.
On huojentavaa, että Kuka murhasi Kyllikki Saaren? on sijoitettu vasta toiseksi viimeiseksi. Nyt jalkoihin eivät jää yhtyeen mykistävän hienot omat sävellykset kuten nykyaikaan makaaberisti linkittyvä Jatkot, nimensä mukaisesti ison lätäkön lailla vellova Tippa ja valtameri tai Calexicon itärajalle majoittanut Lunta ja hyvä on olla.
Tänä vuonna on ilmestynyt jo Lasten Hautausmaan mestarillinen esikoinen ja nyt upeilla sovituksilla koristeltu Kadotettu aika. Suomalainen melankolia huokuu pimeämpänä kuin koskaan.
Antti Luukkanen
”Lopulta meille ei ole niin väliä missä paketissa musaa tarjoilemme, kunhan sisältä löytyy vahvoja tunteita.”
On syytä siis lähestyä Mustarinnan laulaja-kitaristi Tuukka Tamsia muutaman selventävän kysymyksen kera.
Musiikkinne on kaunista mutta tummasävyistä. Ovatko nämä niitä fiiliksiä, joita haluatte musiikillanne tutkia? Laulujenne pohjaton melankolia viittaa jopa suomalaiseen iskelmään tai slaavilaiseen kaihoon, ihan kuinka vaan. Tämä tosin hämärtyy komeilla, isoilla sovituksilla. Allekirjoitatteko tulkinnan?
– Lähtökohtanamme on tehdä musaa, joka herättää edes jotain tunteita tässä teflon-maailman keskellä, joten melankolistahan siitä tuppaa tulemaan. Sitä paitsi ääretön rumuus ja synkkyys ovat loppujen lopuksi oikein kauniita asioita. Vanhan liiton iskelmä ja slaavilainen kaiho tulevat meille kulttuuriperimänä – halusi tai ei. Vaikka kuinka isoja sovituksia tekisimme, niin siellä ne rautavaarat ja sorsakosket olan yli kurkkivat.
Olette saaneet huomiota metsästettyänne Folk-Viljamin Kuka murhasi Kyllikki Saaren -kappaleen oikeuksia. Se taisi olla aika mielenkiintoinen prosessi? Mutta onko vaara, että ihmiset muistavat teidät tästä eteenpäin vain siitä eikä omasta materiaalistanne, joka sekin on erittäin vahvaa?
– Biisin oikeuksien etsintä oli käsittämätön prosessi, joka antoi paljon mutta paljon myös otti. Ei tuollaisia juttuja tule ihan kaikilla eteen, eikä ihan kellä tahansa ole samanlaista tarinaa kuin Viljamilla oli. Friikkiä miten tarinat voivatkaan nivoutua yhteen kosmoksessa, joten pakko se oli katsoa loppuun saakka. Lopulta oikeuksien saaminen oli vain sivutuote, ja väärin ymmärretyn, lahjakkaan mutta traagisen muusikon tarinan selvittäminen nousi sydämen asiaksi. Jos meidät liitetään Viljamiin tulevaisuudessakin, niin se on pikemminkin kunniaasia, mutta aika näyttää mistä meidät muistetaan jos nyt jostain ylipäänsä muistetaan. Viljamin tarina osoittaa osuvasti sen, miten sattumanvaraista kaikki lopulta on, joten mitäpä tuollaisia murehtimaan.
Lauluissanne on kiehtova sekoitus eri musiikillista kulttuureja. Toisaalta se on hyvin suomalaista, mutta väkevät Americana-sävytkin tulevat hyvin esiin. Missä koette bändinne musiikillisten juurten olevan?
– Hirveän vaikea sitä on itse kuvailla. Suomalaiseen musaan olen alkanut paneutua kunnolla vasta viime vuosina, että ihan suoraa jatkumoa tuskin kotimaasta löytyy. Me ollaan kaikki ensisijaisesti musadiggareita, ja taustalta löytyy kaikkea punkista americanaan ja bluesista electroon, mistä on marinoitunut oma soppansa. Juurimusaa ilman juuria. Lopulta meille ei ole niin väliä missä paketissa musaa tarjoilemme, kunhan sisältä löytyy vahvoja tunteita.