Jo tuoreeltaan, 1990-luvun loppupuolella Nazca herätti huomiota osaamisellaan. Yhtyeen potentiaalin voidaan kuitenkin sanoa valuneen osittain hukkaan, sillä seuraavalla vuosikymmenellä norjalais-suomalainen kokoonpano sai julkaistuksi vain yhden pitkäsoiton (Non Grata, 2003). Kolmatta albumia tehtiin pieni ikuisuus, mutta lopputuloksen kohdalla seisoo kiitos.
Out-levyn lempeänkarhean äänimaailman hallitsevaksi instrumentiksi pyrkii usein surf-kitara tai kellopeli. Rämisevämpi soundi ja postrock-maalailut nousevat taustasta, jossa harhailevat vanhemman Radioheadin ja Joy Divisionin haamut. Tähän yhtälöön Karstein Vollen ääni on sävyltään juuri passeli. Laulumelodiat tuovat toistuvasti mieleen Jim Morrisonin The Doorsin Waiting For The Sun -albumilla.
Nazcan kappaleet houkuttelevat luokseen uudelleen ja uudelleen. Out on lähes kaikilta ominaisuuksiltaan kestävä levy, mutta ikävää jos bändin takki taas sen myötä tyhjeni. Toivottavasti asia on päinvastoin ja Nazca kypsyi ilmaisemaan itseään helpommalla tavalla.