NELJÄ RUUSUA: Valuva taivas

Toissa vuonna ilmestynyt Uusi aalto -albumi oli Neljän Ruusun tervetullut paluu suomen kieleen. Raikkaalla ja uudesta innostuneisuudesta kielivällä levyllä bändi sai synninpäästön taiteellisessa mielessä epäonnistuneesta ja valtaosaltaan kuuntelukelvotonta trendirockia synnyttäneestä 4R-kokeilustaan. Popmuseo-kokoelma toimi lisämuistutuksena yhtyeen suuruuden päivistä. Levyjen kunnioitusta herättävät myyntiluvut todistivat, että 4R ei ollut sabotoinut Neljän Ruusun kysyntää.
Uuden aallon lailla sinisen sävyihin pakattu Valuva taivas on Neljän Ruusun "paluun" toinen osa ja kvartetti itse pitää sitä jo viran puolesta uransa parhaimpana levynä. Yhdenkään artistin tai bändin ei toisaalta tiedetä mainostaneen uusinta äänitettään tuotantonsa kehnoimmaksi tai edes toiseksi parhaaksi, joten objektiivisempi arviointi jää kuulijan tehtäväksi. Valuva taivas on kelvollinen, mutta ainakin parin asian suhteen sen verran ristiriitainen laulukokoelma, että kokonaisuutta ei voi noteerata Neljän Ruusun luomisvoiman huipentumaksi.
Kahta raitaa lukuun ottamatta kitaristi Kode Koistisen sävellyksistä koostuva Valuva taivas alkaa nimikappaleellaan lupaavasti. Avaussanat "Oliko ennen kaikki paremmin?" tarjoavat monta merkitystä. Hallitusti toteutettu ja Ilkka Alangon kauniisti ja alistuneen raukeasti laulama biisi huokuu palavine maineen tuomiopäiväin aavistuksia. Neljä Ruusua esittelee parhaita puoliaan ja tunnetusti Depeche Moden ja U2n nimiin vannovan ryhmän välisoitto on kuin New Order- ja The Cure-vaikutteiden synteesi. Hyvää laatua tarjoaa myös tanakoita kitaroita viljelevä rock'n'roll-ässä Onnela, joka tehoaa iskevyydessään kuin edellisalbumin Hunningolla. Nuoli ja sydän sitä vastoin aiheuttaa levyn ensimmäiset hammastenkiristykset. Mikä kumma saa Neljän Ruusun rakastamaan Illusion Raken kliseisen tylsinä läiskiviä konebeatejä niin paljon, että mies on saanut tuottaakseen yhtyeelle jo toisen albumin? Ja jos tausta ei juuri korvia hivele, niin Yö-osastolle kuuluva Suomi-rock-lyriikka istuu kehnonlaisesti Ilkka Alangon suuhun. Illusion Raken koneet sykkivät kautta albumin vain piirun verran Aikakonetta ja Aikaa siedettävämpinä ja Alangon tekstit nostattavat jatkossa vielä muutamia näppylöitä.
Westernistä huuliharppua sisältävä Kauppakeskuskuolema puhuu aiheesta, jota ei ihan ensimmäiseksi hoksaa kytkeä ihmiselon henkiseen puoleen. Tekstin pintapuolinen konkreettisuus muuttuukin ajatuksissa suorastaan mystiseksi. Murhaaja on teemansa alakuloa alleviivaavine jousitaustoineen täysin turhaa sympatiaa kerjäävä biisi ja jos Väsyttää -kappaleen minää ahistaa, masentaa, hävettää ja itkettää, niin tuntemukset siirtyvät nopeasti myös kuulijaan.
Otsikon ja Onnelan ohella Valuvan taivaan kolmas kuningasbiisi on sen ensimmäinen singlelohkaisu Missä vaan. Kevyt ja svengiltään irtonainen pophitti tuntuu äärimmäisen pakottomalta aina lyriikkansa kesäistä joka-paikan-erotiikkaa myöten. Samassa aihepiirissä liikkuva Yhtyneet on puolestaan varsin prototyyppistä Neljää Ruusua. Ilkka Alangon säveltämä Missä sä oot lähestyy jämerine riffeineen ja rujoine kitarasoundeineen Onnelaa lauluosuuden ollessa levyn rankinta Alankoa.
Maailman epätodellisuutta vakuutteleva Muovinen vie hyvän, mutta ei erinomaisen albumin päätökseen ja toimii pitkine syntsalinjoineen kuin johdantona levyn viiden tuhannen ensimmäisen kopion mukana tulevalle puolituntiselle bonuslevylle. Autere-kiekon seitsemän syntsaista instrumentaaliraitaa ja Ilkka Alangon lopuksi laulama Kehto muodostavat lähinnä kuriositeettisen kokonaisuuden. Autere on Neljän Ruusun näkemys rentoutuslevystä, jonka raukeus tehoaa otollisissa olosuhteissa aina nukahtamiseen saakka. Kylkiäisen sävellyksistä vaikuttavin on Ilkka Alangon laatima syvää suomalaiskansallisuutta henkivä Pyhäjärvi.