Levyarvio: Mustasta mullasta nousevat elinvoimaiset ruusut – Neljän Ruusun uutuus ei ole pelkkää surua

Neljä Ruusua
Mustia ruusuja
Sony

Jo 35-vuotiaan Neljän Ruusun 15. albumin otsikon herättämät mielikuvat ovat Euforiaa (2015) masentavampia, mutta sisällöllisesti Mustia ruusuja pursuaa silkkaa elinvoimaa. Esimakua levystä saatiin jo syksyllä viiden kappaleen verran ja albumiksi täydennyttyään käsillä on yhtenäinen kokoelma laadukkaita popin ja rockin häilyvällä raja-aidalla tasapainoilevia biisejä.

Neljän Ruusun hyvällä maulla koneita hyödyntävän soiton ja Kode Koistisen sävellysten rentous tulevat selväksi heti albumin nimiraidalla. Tuttuja latuja kulkevat laulumelodiat soljuvat läpi levyn kuin itsestään ja Ilkka Alangon tekstit ja laulutapa sallivat yhä vokaalien soida pitkään. Kaiken pohjana sykkii Lade Laakkosen ja Kämy Kämäräisen telepaattinen rytmityöskentely.

Rakkaus, pettymykset, elämän rajallisuus ja huoli luonnon selviytymisestä ovat albumilta nousevia teemoja. Lapsikuoron kera toteutetun Meidän maan tapa ylistää kotoista luontoa ja sen varjelemisen tärkeyttä voi tuntua naiivilta, mikä ei kuitenkaan vähennä viestin arvoa. Eutanasiassa voi aistia Ilkka Alangon taannoisen henkilökohtaisen menetyksen.

Saaronin lilja tuo levyn päätteeksi mustien ruusujen lomaan auringon ja sinetöi albumin yhdeksi Neljän Ruusun valioista.