NELJÄ RUUSUA: Ensi-ilta

Arvio julkaistu Soundissa 10/2006.
Kirjoittanut: Jorma Jortikka.
Ilkka Alankoon henkilöityvä Neljä Ruusua on jo veteraani-iässä, sillä ensilevytyksestä on kulunut lähes 20 vuotta. Tänä aikana yhtye on sementoinut suosionsa niin vankaksi, että vaikka orkesterista ei kuulu ajoittain juuri pihaustakaan, niin uuden albumin ilmestymisen jälkeen homma jatkuu kuin julkisuuspaastoa ei olisi ollutkaan. Siinä mielessä Neljä Ruusua on yhtä turvallinen viihdytyspartio kuin esimerkiksi Yö tai Eppu Normaali. Aina tietää, mitä saa.

Arvio

NELJÄ RUUSUA
Ensi-ilta
EMI

Ilkka Alankoon henkilöityvä Neljä Ruusua on jo veteraani-iässä, sillä ensilevytyksestä on kulunut lähes 20 vuotta. Tänä aikana yhtye on sementoinut suosionsa niin vankaksi, että vaikka orkesterista ei kuulu ajoittain juuri pihaustakaan, niin uuden albumin ilmestymisen jälkeen homma jatkuu kuin julkisuuspaastoa ei olisi ollutkaan. Siinä mielessä Neljä Ruusua on yhtä turvallinen viihdytyspartio kuin esimerkiksi Yö tai Eppu Normaali. Aina tietää, mitä saa.

Suuria yllätyksiä ei siis ole luvassa Ensi-ilta-albumillakaan. Alangon ja Petteri ”Kode” Koistisen yhteistyö toimii edelleen kitkattomasti. Parivaljakoltahan on syntynyt muutama pikaliiman tavoin tarttuva ralli jokaiselle albumille. Esittelysinkku Soudat – huopaat on jo tuttu, ja samaan saumaan iskee tanssittava nimikappale.

Neljästä Ruususta mieleen syöpynyt kuva syntikkarockyhtyeenä kuitenkin romuttuu, sillä sävellyksissä tuoksahtavat menneiden vuosikymmenten kitararockin vahvat aromit. Eikä siitä tietenkään ole mitään haittaa, sillä Koistisen tanakka kitarointi on erittäin miehekästä ilman neandertalista äijäilyä. Kitarasoundeissa on viljalti 70-luvun jytämeininkiä, kuten Gloriassa ja Maalaisissa, mutta toisaalta Toinen nainen helähtelee 80-lukuisen, kuulaan kitararockin soinnuin.

Lisää luettavaa