NEØV: Dominique

Arvio julkaistu Soundissa 2/2015.
Kirjoittanut: Eero Tarmo.

Arvio

NEØV
Dominique
Fullsteam

Neøvin juuret ulottuvat pohjoissavolaiseen Juankosken pikkukaupunkiin, jonka syleilyssä veljekset Anssi ja Samuli Neuvonen löysivät musiikin joskus muinaisella 1990-luvulla. Dominique on alun perin Neufvoin-nimisenä ilmaisuaan kypsytelleen ja Eurooppaa kiertäneen viisikon toinen täyspitkä albumi.

Dominique kuuluu siihen hienojen äänitteiden sarjaan, jonka samaan aikaan ikiaikaista ja ohikiitävää tunnelmaa on äärimmäisen haastavaa pukea sanoiksi. Ajasta ja tilasta irrallaan, kuin suuren, vuodenaikojen väriloistoa heijastavan saippuakuplan sisällä. Tai jotain.

Alussa Aurora nostaa kuulijan kevyet kolme milliä maanpinnan yläpuolelle. Sitten kiidetään jo kuin yksisarvisen selässä − jossakin lapsena nähdyssä unessa − läpi liian varhain saapuneen roudan runtelemien tasankojen. Yksin yhdessä -henkinen The Rain People, haavoitettua kauneutta huokuva Garden Road Sphere ja lopulta koko hermeneuttisen ovaalin sulkeva Bengal Fires sukivat hellästi hattaranjämät meidän lasittuneeseen virneeseen jämähtäneiden urpojen takkuisista hiuksista.

Toisin kuin perus-saippuapalloja, Dominiquen helmiäiskuplia ei tee mieli tuikkia puhki. Niiden keinuvaa nousua yhä korkeammalle seuraa herkeämättä, halusi tai ei. Neøvin verbaalisen ulottumattomissa oleva aura on poikkeuksellisen voimallinen. Dominique on albumi, josta tämä yhtye tullaan muistamaan vielä pitkään.

Lisää luettavaa