Levyarvio: Omaehtoinen, moderni, epäsuomalainen – NEØV on säilyttänyt ehdottoman näkemyksellisyyden

NEØV
Picture Of A Good Life
Clouds Hill

Kvintetistä Anssi ja Samuli Neuvosen muodostamaksi veljesduoksi kutistunut NEØV säilyttää neljännellä albumillaan sen ehdottoman näkemyksellisyyden, jonka ansiosta levyn edeltäjät ovat niittäneet kiitosta. Juankoskelaislähtöisyydestään huolimatta mahdollisimman epäsuomalaisena soiva yhtye raottaa Picture Of A Good Lifella tavaramerkikseen tunnustetun unenomaisuuden verhoa lisäämällä biiseihinsä indierockista ryhtiä ja volyymiä.

Hyvän elämän kuvaan zoomatessaan NEØV ei ole kokonaan hylännyt eteeristä harsoisuuttaan, vaikka päällimmäiset mielleyhtymät Anssi Neuvosen kirjoittamista lauluista tulevatkin Curen, Joy Divisionin ja New Orderin suunnasta. Neuvosen kitarointi liikkuu suvereenisti helisevyyden, korkeuksiin kurottavuuden, räiskyvyyden ja jopa The Durutti Columnin Vini Reillyn sukuisten hipaisujen lomassa. Samuli Neuvosen rooli NEØVin rumpalina on puolestaan poikkeuksellisen keskeinen. Rummut eivät ainoastaan vastaa huolella sävellettyjen ja sovitettujen laulujen rytmeistä vaan todella soivat. Lonersin äänivyöryssä jylhästi pyörivät rumpukuviot ovat liki pääroolissa.

Picture Of A Good Life on läpeensä omaehtoinen moderni rocklevy, jonka kuva kirkastuu vasta kuuntelukertojen lisääntymisen myötä.