Täysverisen indiebändin tunnistaa siitä, että jos joku menee ja haukkuu yhtyettä ankeaksi, ei siihen ole yhtään mitään vastaansanomista. Tämä pätee niin Galaxie 500:iin, Belle And Sebastianiin kuin vaikkapa The New Tigersiinkin. Ja mikä perversseintä, tuo ankeus tavallaan kuuluu asiaan. Joku minuakin kirkasotsaisempi saattaisi vetää pakasta aitouskortin.
Se estetiikasta. Hyvän indiebändin puolestaan tunnistaa tietysti hyvistä biiseistä, ja perään voi ladella samat esimerkkibändit. Puolitempoisten ja junnaavien sovitusten, suurpiirteisesti räiskityn soiton, ylenpalttisen surinan ja haparoivan laulun lisäksi The New Tigersilla nimittäin on hienoja biisejä. Debyyttiä (The New Tigers, 2011) itsevarmempi, pirteämpi sekä vaihtelevampi The Badger ilahduttaa pitkin matkaa hymyilyttävän hienoilla melodioilla. Niiden myötä levyyn on helppo jäädä kiinni, mutta kieltämättä hieman useammin ne saisivat johtaa poplaulutaiteen ytimeen: hyvään kertosäkeeseen.
Parhaiten The New Tigersin melurajalle karkailevan mutta aina kauniin olemuksen vangitsevat kiusoittelevan pidätellen kasvava ja kitarasoundeilla herkutteleva Don’t Know Where To Go sekä leikkisää melodiaansa kyllästymättä jauhava Quicksilver.
The New Tigersistä on kasvanut tunnistettavan persoonallinen indiebändi, ja se on kuulkaas harvinaista se.
