ONEIDA: Secret Wars

Oneida on tripillä, jolta ei paluuta ole. Secret Wars on levy, joka suorastaan pursuaa liiallista päihteiden käyttöä, liiallista studioaikaa ja harhakuvitelmia omasta kaikkivoipaisuudesta. Tämä on niin sekopäistä meinkinkiä, että jopa Jerry Garcialla ja Hunter S. Thompsonilla olisi Oneidassa ihmeteltävää. Kuvittelin ensimmäisellä kuuntelukerralla, että Oneidan tuore levy olisi puhdasta parodiaa 60-luvun kuumista psykedelia-aalloista, mutta enää en ole varma. Yhtä kaikki, Secret Wars on helvetin viihdyttävä levy, oli Oneida tosissaan tai ei. Eihän tämä loppupeleissä ole kovinkaan kaukana The Flaming Lipsin touhusta, jota moni tuntuu pitävän elämää vakavampana.

Oneidan musiikki on yhä kaukana valtavirrasta, mutta erään myönnytyksen sinne suuntaan bändi on tehnyt. Nyt kaikki orkesterin jäsenet soittavat lähestulkoon samaa kappaletta, eli ainakin suunnilleen samoja sointuja. Täyttä kakofoniaa ei Secret Warsilla kuulla ja hyvä niin.

Oneidan parhaat puolet tulevat esiin aivan muualla kuin minuutista toiseen samoja latuja junnaavissa metelipurkauksissa. Lähimmäksi tätä lankeaa monotoninen $50 Tea -äänikollaasi, joka pahasti haisee vittuilumielessä tehdylle käytännönpilalle. Kovin tolkuissan eivät nauhalle ole tallentuneet myöskään kappaleet Capt. Bo Dignifies The Allegation With A Response ja arabimausteita sisältävä The Last Act, Every Time, mutta ne Oneida on edes vaivautunut sovittamaan.

Secret Wars on niin tinkimätön levy, etten voi suositella sitä kuin äärimmäisille underground-kaman ja/tai psykedelian kannattajille. Oneidan häiriintyneeseen draiviin edes alkeellisesti perehtyneille se voi olla mieluinen yllätys, sillä näin montaa kelvollista kappaletta ei bändi ole aiemmille teoksilleen pystynyt taltioimaan.