Kriitikon kantilta on hienoa, että tämä levy tuli käsittelyyn kuukauden TV On The Radion tajuntoja räjäyttäneen uutukaisen jälkeen. Oneida on rakentanut omansa osittain samanlaisista palikoista. Bändin kantilta se on hiukan huonompi juttu, sillä näillä jätkillä eivät Duplot tahdo pysyä näpeissä.
Siinä missä TV On The Radio naitti ajoittain abstraktit äänimaisemansa vahvoihin sävellyksiin ja karismaattisiin laulusuorituksiin, ei Oneidalla ole tarjota muuta kuin, no, abstrakteja äänimaisemia. Kyseiset äänimaisemat ovat parhaimmillaan todella hienoja ja voi olla, että instrumentaalikokoonpanona bändiin olisi helpompi suhtautua positiivisesti. Laulaja on heikoin lenkki.
Joistain kappaleista, kuten Happy New Year,The Adversary ja The Misfit, saisi hienoja instrumentaalipaloja. Toisista, kuten Busy Little Bee, You Can Never Tell ja Thank Your Parents, saisi hienoja lauluja. Laulaja Bobby Matador herättää lähinnä narkoleptisia tunteita, ainakin silloin kun ei aktiivisesti ärsytä. Kaikkea ei voi lukea hänen syykseen, sillä läpeensä huonoja esityksiä löytyy myös: Distress, Up With People, Pointing Fingers…
Ilman laulajaa levy saisi kolme tähteä. Sen verran Fat Bobby alkaa korpeamaan.