ONEIDA: The Wedding

1800-luvulla New Yorkin liepeille perustetun ihanneyhteiskunnan mukaan nimetyn Oneidan uudesta albumista on hankala saada otetta. Yhtyeen musiikki on osaavaa, mutta kovin järkevää kokonaisuutta nämä laulut eivät muodosta. Eniten ihmetyttää Did I Die -kappaleen kaivaminen hevirockin hautausmaalta kaiken kansan kummasteltavaksi.

Vähän yli vuosi sitten ilmestyneellä Secret Wars -levyllä Oneida jumitti ja messusi raskaan psykedeelisesti, mutta ilmeisesti trion lääkitys on vaihtunut. Tällä kertaa yhtye sukeltaa syvälle hippitunnelmiin oppainaan muun muassa Syd Barrettin, Canin ja Jefferson Airplanen kaltaiset liehulahkeet. Myös Wickerman-leffan ääniraidan pakanamainen folk kurkistaa sieltä täältä.

Komeana kamarifolkina soiva The Eiger ja sinnikkään rumpukompin kuljettama Lavender johdattavat levyn sisään kuin salattuun metsään, mutta 60-lukuinen psykedeliatrippi näyttää myös kääntöpuolensa. Valojen ja varjojen jatkuva vaihtuminen saa pään särkemään eivätkä yhtyeen tarkoitusperät selviä sitten millään. Vuoden kauneimpiin kansiin käärityllä levyllä on kutakin kirkasta kastehelmeä kohti ainakin yksi todella huono matka.