Arvio: Joe Bonamassan Breakthrough on hyvä, mutta vähän turhauttava tapaus

Vanhan liiton bluesista muistuttavat biisit jäävät välillä vähän tasapak­suiksi.

Arvio: Issen Kukkia on musiikkia ilmaisiin kesätapahtumiin ja hitaasta elämästä nauttiville puistohipeille

Kukkia tuntui ensin välityöltä, mutta saattaakin olla Ismo Puhakan tuotan­non parhaasta päästä.

Arvio: Nössö Novan Pitäis ja pitäis on toiveikkuuden, kyllästymisen ja luopumisen aalloilla soljuvaa hissimusiikkia

Musiikillinen virtuoottisuus kuuluu niin laulu-, soitto-, sävellys- kuin tuotantopuolella. Tietynlainen kliinisyys voi kuitenkin olla karkottava tekijä.

Arvio: Domination on väkevintä Primal Feariä miesmuistiin

Viidestoista albumi on jo ensikuule­malta suorastaan isku vasten kasvoja.

Arvio: Ambushin Evil in All Dimensions on genressään äärimmäisen piristävä teos

Albumi kuulostaa yhtä aikaa vanhalta ja tuoreelta.

Arvio: Gruesome pitää Deathin ja Chuck Schuldinerin perintöä yllä kunnioitettavalla tavalla

Silent Echoes ei yritä syrjäyttää esiku­vaansa vaan nostaa sille lippistä syvän kumarruksen ja kunnioituk­sen kera.

Arvio: Jussi Syren & the Groundbreakersin New World in the Morning sisäl­tää todellista kielisoitinten ilotu­litusta

Jussi Syrenin luotsaama bändi juhlii 30-vuotista taivaltaan neljännentoista albuminsa merkeissä.

Arvio: Pohjoisen Soturit louhii mukavasti rullaavaa melodista heviä

Simppelisti nimetty N on orkesterin kolmas albumi.

Arvio: Kirsikkapuun koruttoman peittelemättömällä tavalla kirjoitettu ensilevy on kokonaisuus, jota ei tule vain kuulostella

Tällaisia levytyksiä ei tule vastaan kovin usein.

Arvio: Usvan takaa kajastaa lupaus pelot syrjäyttävästä euforiasta – These New Puritansin Crooked Wings on sykähdyttävä matka tuntemattomaan

George ja Jack Bernettin taide on edennyt levy levyltä alitajuisempaan suuntaan, ja Crooked Wingsillä katoavat viimeisetkin totunnaisuudet.

Arvio: Lauri Kallion Cats, Turt­les and Other Creatures on instrumentaalimusiikkia vahvimmillaan

Kallion kosketuksen vaivatto­muus kertoo mittavasta pinnanalai­sesta tekniikka-arsenaalista. Olen­naista on kuitenkin musiikin tunne ja tunnelma.

Arvio: Sunnuntaiajelua progerockin maanteillä – Nad Sylvanin Monumentata on ihan liian pikkukivaa musiikkia

Monin hetkin levy on täynnä kekse­liäitä sovituksia, tarttuvaa fiilistelyä ja hymyilevää asennetta, mutta tuokiota myöhemmin vaelletaan taas genee­risyyden uuvuttavissa alhoissa.