Arvio: Volbeat pors­kuttaa yhä vailla jarruja ja genreai­doille pissien

God of Angels Trust on syntynyt ilman mietintöjä ja SWOT-analyysejä. Se kuuluu.

Arvio: Ghost Worldin Armadillo Café kaipaisi istuskelun ja pysähtymisen rinnalle lisää tanssahtelua

Ghost World onnistuu luomaan albumin teemaan sopivan pysähtyneen tunnelman. Ehkä jopa liiankin hyvin.

Arvio: Ty Segall on lahjakas nikkari, joka ei malta jalostaa luonnosmaisia aihioitaan ja hieroa teemojaan

Ty Segallin hippirockin raskaan sarjan ja klassikkoglamin soundillisilla säädöillä operoiva Possession soi hienosti, mutta jää kuitenkin pikkukivan käyttöviihteen asteelle.

Arvio: Ylistys läheisyy­delle, välittämiselle ja kuulumiselle – Yksin jäänyt Alan Sparhawk kiinnittyy uudestaan maailmaan osana uutta laumaa

Folkyhtye Trampled by Turtlesin rinnalleen saaneen Alan Sparhawkin tuore levy on haavoittuneimmillaankin vapauttava.

Arvio: Counting Crowsin antaumuksellinen americana soljuu kollektiivisten muistojen virtana

Butter Miraclella ei tehdä mitään ennenkuulumatonta. Laulujen arvo määrittyykin toisilla kriteereillä: referensseinä, omistautumisina, tra­ditiontajuina. Nämä parametrit Coun­ting Crows hallitsee täydellisesti.

Arvio: Sur-rur koskettaa luonnollisen rehellisyyden auralla, jolla pääsee pitkälle kaiken muovin seassa

Härveli petaa teemansa kitaristi-laulaja Ville Vuorenmaan kasvukokemuksista ysärin Pohjan­maalla.

Arvio: Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan kolmas duolevy todistaa nimensä puolesta – Laulut eivät väistele maneereja, mutta tähyävät totunnaisuuksia kauemmas

Röyh­kä ja Mattila asettelevat tutut ele­mentit kiehtoviin asentoihin ja työtä ohjaavat elämänkokemus ja muis­tojen herkistämä olevaisuudentaju.

Arvio: Valkea-yhtyeen Vedenjakaja on vahva kokonaisuus, joka vangitsee täysillä otteeseensa

Levyltä irrotetut singlet ovat täysin valmista hittimateriaalia, mutta koko albumista muodostuu mukaansa imaiseva tarina tulvillaan käänteitä.

Arvio: Katatonia on tripillä, jossa kanssakuulijan kokemus on ekskursion oppaalle täysin yhdentekevä

Jonas Renkse näyttää uppoavan hallitsemattomasti sielunsa syöve­reihin, nyt kun Anders Nyström on sivussa.

Arvio: Mark Pritchardin ja Thom Yorken Tell Tales on mitä ryppyotsaisin levyllinen hauskaa musiikkia

Pandemia-ajan korrespondens­sina alkanut projekti ei yritä olla edistyksellinen tai kokeellinen. Siinä on paljon asioita, mutta ennen muuta Pritchardin ja Yorken varmuutta ja visiota.

Arvio: Pulpin taika on yhä tallella – Yhtye pystyy edelleen löytämään uusia yl­lättäviä polkuja ja olemaan samalla tunnistettava itsensä

Jos yhtyeen taru päättyy tähän levyyn, on se komeampi päätös uralle kuin edeltäjänsä.

Arvio: Billy Idol on jättänyt sekoilun päivät taakseen, mutta niistä riittää yhä ammennettavaa lauluihin

Dream into It on hilpeämpi kokonaisuus kuin edeltäjänsä.