PENTAGRAM: Curious Volume

Arvio julkaistu Soundissa 9/2015.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

PENTAGRAM
Curious Volume
Peaceville

On ihme, että 60-vuotiaan Bobby Lieblingin johtama, 70-luvulla aloittanut doom metal –pioneeri julkaisee uuden levyn vuonna 2015. Saati että laulaja on ylipäänsä vielä hengissä. Lukuisia miehistönvaihtoja läpikäynyt Pentagram soi kuitenkin tiukasti ja huumeriippuvuuden sekä muiden ongelmien kanssa painineen Lieblingin ääni on tikissä, pysyen omalla mukavuusalueellaan ilman suuria irtiottoja. Victor Griffinin surisevat kitarakuviot saisivat jopa riffimestari Iommin peukuttamaan hyväksyvästi. Eikä levyn kokonaissoundi kalpene yhdenkään tämän päivän stoner rock -bändin rinnalla.

Curious Volume on yllättävänkin rivakka levy doomin kummisediltä. Hitaimmat jyystöt ovat kuitenkin albumin parhainta antia. Materiaali kattaa neljä vuosikymmentä; vanhimmat rallit on tehty 70-luvulla. Eheä kokonaisuus ei kuitenkaan ole sillisalaattia, vaan kaipaisi jopa lisää vaihtelua ja dynamiikkaa. Tässä mielessä levy häviää edeltäjälleen Last Ritesille (2011).

Tasapaksu Curious Volume paranee kuitenkin loppua kohden ja helmet The Devil’s Playground sekä Because I Made It on jätetty sokeriksi pohjalle.

Lisää luettavaa