Piina on vähintään outo lintu suomalaisessa musiikkikentässä. Ensimmäisen 90-luvun puoliväliin sijoittuneen aktivoitumisensa jälkeen bändi oli pitkään hiljaa, kunnes uusi tuleminen käynnistyi toden teolla pari vuotta sitten. Nyt tämä orastavaa kulttisuosiota nauttiva yhtye julkaisee Siskot-debyyttinsä.
Piinan musiikissa on kyse tummasävyisestä ja tanssittavasta suomenkielisestä popista. Joy Divisionin/New Orderin, Depeche Moden ja The Curen suosimat sävyt yhdistyvät sen käsissä helposti Mustan Paraatin kotimaiseen melankoliaan. Hetkittäin Piina liikkuu jopa lähellä vanhan Neljän Ruusun tarttuvaa keveyttä, mutta onneksi selvästi laadukkaampien tekstien kera.
Sinänsä jo Piinan aikamatka 80-luvun brittipoppiin on hatunnoston arvoinen seikka. Harvalla yhtyeellä on pokkaa lähteä haastamaan alkuperäisiä mestareita, saati sitten suomenkielisillä aseilla. Katsantokannasta riippuen huikein tai hölmöin viittaus löytyy Pojat-kappaleesta, jonka hypnoottista ”Pojat ei itke” -kertsiä säestää suoraan Peter Hookin oppikirjasta pöllitty bassoriffi.
Siskot-levyn selkein kompastuskivi on se, että biiseistä puuttuvat simppeleistä rytmeistä ja takovista bassolinjoista huolimatta todelliset koukut. Vaikka Hans Eiskosen asianmukaisen lakoninen laulutyyli sopii palettiin hyvin, melodioille se tekee vain hallaa. Seuraavalle levylle Piina tarvitsisikin annoksen tai pari Pet Shop Boysin häpeilemätöntä popherkkyyttä.