PIRATE LOVE: Black Vodoun Space Blues

Arvio julkaistu Soundissa 3/2009.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Norjalaisbändillä on hallussa kaikki autenttisen likaista 60-luvun autotallipaahtoa imitoivan raakarockjengin tyylikeinot. Vinkuvat farfisat, fuzz-soolot, psykedeeliset efektit, jatkuvasti särölle tötteröityvä huuto, ruttuinen yleissoundi ja simppelin tarttuvat kitarariffit. Onneksi Pirate Lovella on myös muuta.

Arvio

PIRATE LOVE
Black Vodoun Space Blues
Voodoo Rhythm

Norjalaisbändillä on hallussa kaikki autenttisen likaista 60-luvun autotallipaahtoa imitoivan raakarockjengin tyylikeinot. Vinkuvat farfisat, fuzz-soolot, psykedeeliset efektit, jatkuvasti särölle tötteröityvä huuto, ruttuinen yleissoundi ja simppelin tarttuvat kitarariffit. Onneksi Pirate Lovella on myös muuta. Black Vodoun Space Bluesille on taltioitunut aidosti häiriintynyt tunnelma.

Alusta loppuun yhtye on asteen tai pari liian ankara jäädäkseen Nuggets-kopioinniksi. Orkesterin asenne on lähempänä norjalaisia blackmetal -huurupäitä kuin musiikillisia scandinavian actionrock -virkaveljiä. Armoton ja ilkeä meininki sallii myös musiikillisen tarttuvuuden, mikä tekee levyannoksen nielemisestä miellyttävää. The Lonely Streets, In A Dirty Cellar ja You Don’t Brake My Heart yhdistävät vittumaisen soundin ja mukana hoilattavan rallattelun hienosti.

Helmikuun alussa manan majoille siirtynyttä The Crampsin Lux Interioria ei voi korvata kukaan eikä mikään, mutta Pirate Lovessa on samantyyppistä eksentrisyyttä. Omalaatuista twistiä, jonka voisi kuvitella vetoavan yhtälailla punkkareihin, roots-rokuihin, gootteihin ja kaikkiin muihin kummajaisiin.

Lisää luettavaa