The Jesus And Mary Chainin Psychocandy ja My Bloody Valentinen levyt muljauttelivat musiikki-intoilijoiden mieliä sijoiltaan. New Yorkin äänekkäimmäksi bändiksi tituleerattu A Place To Bury Strangers ei pysty lisäämään aiheeseen mitään.
Kun yhtye nojaa pelkästään kovaan ääneen ja rajusti efektoituun – siis vääristeltyyn – soundiin, sen on todella hankala tehdä vaikutusta sohvakuuntelussa. Keikalla välkkyvät valot, kroppaa takovat taajuudet ja yleisön sulaminen yhteen saattavat viedä vaikka minkälaiselle matkalle, mutta toisella levyllään APTBS alentuu taas yhdeksi vanhan toistajaksi, miltei malliesimerkiksi ”paljon melua tyhjästä” -ajatuksesta.
Yhtyeen pomo Oliver Ackermaan näpertää päivätöikseen efektipedaaleja, joita käyttävät muun muassa The Edge, Kevin Shields ja kaikki New Yorkin melukitaristit, joilla on niihin varaa. Toisin sanoen hän on nörtti ja friikki. Sen kuulee myös omassa studiossaan äänittävän yhtyeen musiikista, joka ei ole yhtään enempää kuin alan pioneerien musiikin approksimaatio. Kehottaisin aiheesta kiinnostuneita tutustumaan alkuperäisteoksiin.
