Helsingistä on joskus helvetin pitkä matka Tampereelle. Esimerkiksi Husky Rescuesta hioutuivat sen aikana kaikki kiinnostavat ja persoonalliset kulmat kuulumattomiin. Paksu kitaravalli peittonaan liikkuva Pooma selviää retkestä vähän paremmin. Ainakaan sen musiikista ei tule heti mieleen virkkaaminen.
Myös Pooman isoin ongelma on, että sen ilmaisusta ei voi parhaalla tahdollakaan löytää mitään omaperäistä. Jalustalle asettamaansa Sigur Rósia kantaa edes illuusio sen ”islantilaisuudesta”, mutta Pooman koko olemuksen voi puristaa muutamiin viitteisiin, jotka nekin ovat itsestään selviä. Muodon taitavaa kopioimista on vaikea pitää saavutuksena. Tekijöidensä levyhyllyä perässään raahaava Persuader onkin parhaimmillaan auttaessaan nukahtamaan.
Olin kummissani, kun pari vuotta sitten Yhdysvalloista rupesi kuulumaan huhuja shoegazingin paluusta. Nyt tuo aalto näyttää rantautuneen Suomeenkin. Mikäpä siinä, sillä genren parhaat bändit, kuten Ride ja Slowdive, ovat paljon mainettaan parempia ja niiden levyjä saa halvalla divareista. Kun kaivautuu hieman kauemmas, vastaan tulevat muun muassa Cocteau Twins ja My Bloody Valentine, joihin Pooma epäilemättä tahtoisi itseään verrattavan.