Olen täysin vakuuttunut siitä, että vaikka Diabloa ei olisi ilman Juha Mietoa, ei sitä olisi ilman Pate Mustajärveäkään. Tuskin edes Jouni Hynynen olisi keksinyt tehdä äijäilystä nykyisenlaista konseptia ilman Mustajärven ja Popedan vuosikymmeniä kestänyttä pioneerityötä. Nyttemminhän Mustajärvi kuuluu olevan täysin raitistunut, ja puhuu Soundinkin edellisessä numerossa täysin höpöjä muun muassa ilmastonmuutoksesta.
Popedan ystävien ei tarvitse kuitenkaan pelätä kuuntelemansa musiikin puolesta, sillä hyväntuulinen Täydelliset miehet on olemukseltaan täyttä Popedaa – mitä nyt Jonne Aaronin säveltämä Elän itselleni kuulostaa suomenkieliseltä Negativelta, jossa laulaa Pate Mustajärvi. Viinaa, naisia ja autoja on edelleen riittävästi, ja parhaimmillaan ryhmän groove on kuin legendaariselta Kaasua… -levyltä (1983), joka teki kolmevuotiaaseen, kyseisistä aiheista mitään ymmärtämättömään rokkarinalkuun suuren vaikutuksen. Mustajärvi on elämänsä vedossa, ja Jonne Aaronin taustalaulut palvelevat tarkoitustaan erityisen ilahduttavana nyanssina.
Täydelliset miehet on kappalemateriaaliltaan hajanaisempi kuin pari muuta suomirock-levyä yhteensä ja yleisimmin käytetyillä korniusmittareilla se menee toistuvasti punaisen puolelle. Mutta se onkin Popedaa. Jos siihen ei osaa suhtautua oikeanlaisella huumorilla, ei siihen voi suhtautua ollenkaan.
