The Posiesilla on rakas paikka useimpien powerpop-harrastajien sydämissä. Sen yhtye ansaitsi tekemällä 1990-luvulla muutaman kiistattoman klassikkolevyn. Paljon siitä samasta
taiasta on tallella tälläkin, yhtyeen seitsemännellä albumilla. Ydinkaksikko Jon Auer ja Ken Stringfellow laulaa yhä monet muut suohon sekä melodioillaan että laulutaidoillaan. Blood/Candylla on monta muotovalioita popbiisejä ja levyn melodiat ja stemmat hivelevät korvaa.
Jotain uuttakin on mukana, eikä se ole pelkästään positiivinen seikka. The Posies on lähtenyt rohkeasti seikkailemaan ja muutaman kunnianhimoisemman biisin kohdalla liidellään jo Queen-sfääreissä. Esimerkiksi Licenses To Hide ja Accidental Architecture ovat täynnä yllättäviä käänteitä ja kunnianhimoisia sovitusjippoja, ja kokeilunhalu leimaa albumia muutenkin. Juuri kokeilevammassa puolessa piilevät myös ongelmat. Ne nimittäin tuntuvat valitettavan usein itsetarkoitukselliselta ylinäppäryydeltä.
Kuvaavaa onkin se, että albumin ehdoton kohokohta on selkeä ja koreilematon powerpop-helmi The Glitter Prize. Komeasti onnistuvat myös 1960-lukulainen She’s Coming Down Again sekä Notion 99, jossa bändi lainaa Blue Öyster Cultin Don’t Fear The Reaper -klassikkoa ties kuinka monennen kerran.
Blood/Candy tuskin tulee käännyttämään uusia The Posies -uskovaisia. Vanhoille faneille se toimii samoin kuin viiden vuoden takainen paluualbumi Every Kind Of Light – muistuttaa riittävästi kulta-ajoista lämmittääkseen hetken, mutta jäänee loppujen lopuksi aika vähälle kuuntelulle.
