PUFFBALL: The Super Commando

Arvio julkaistu Soundissa 02/2001.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Puffballin moottoriöljyn katkuinen punk rock on jäänyt kaahailemaan lähinnä kansallisen tason osakilpailuja, vaikka talli on vakavarainen Burning Heart ja varikolla on kaikki kunnossa. Kolmas pitkäsoitto The Super Commando on kuitenkin roima harppaus edelliseen It´s Gotta Be Voodoo, Baby! -albumiin verrattuna.

Arvio

PUFFBALL
The Super Commando
Burning Heart

Puffballin moottoriöljyn katkuinen punk rock on jäänyt kaahailemaan lähinnä kansallisen tason osakilpailuja, vaikka talli on vakavarainen Burning Heart ja varikolla on kaikki kunnossa. Kolmas pitkäsoitto The Super Commando on kuitenkin roima harppaus edelliseen It´s Gotta Be Voodoo, Baby! -albumiin verrattuna.
Tällä kertaa vaihde on hirtetty vitoselle kiinni läpi reitin ja kierroksia löytyy koneesta kiitettävästi. Puffarit tekevät joka mutkassa kunniaa etenkin Motörheadille jopa siinä määrin, että Tossan huohottavassa Lemmy-tulkinnassa alkaa olla jo turhia pokkuroinnin oireita. Vimmaisesti yhtye nopeaa punk rockiaan räimii, mutta esimerkiksi Zeken kanssa senkään on ihan turha lähteä kilpasille, sillä siinä tulee takkiin nimittäin takuuvarmasti. Ja vaikka karheat soundit tuovatkin tiettyä miehekkyyttä, vetää astetta sliipatumpi The Dwarveskin pitemmän korren silkan härskiytensä turvin. Hyvin lähelle kärjen tuntumaan Västeråsin työn sankarit jäävät silti kärkkymään. Riffeissä on tehoa ja nyt kunnolla kohkaavassa draivissa on tekemisen makua. Varsinaisilla biiseillä ei tässä kisassa juhlita – energia on a ja o.
The Super Commando on antoisa kuuntelulevy ja sillä Puffball nyt ensi kertaa lunastaa lupauksia, joita sen harteille on vuosien varrella kasattu. Mieli tekisi itsekin innostua täysillä, mutta munaskuissa on sellainen tunne, että ensi kerralla napsahtaa oikein kunnolla. Vielä bändi on lähempänä oppipoikia kuin mestareita. 

Lisää luettavaa