Raakaa spurgumättöä – SPRGM debytoi väkevästi

Arvio julkaistu Soundissa 9/2016.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

SPRGM
SPRGM
SPRGM

Okei, mainittavahan se on: kun yhtye esittelee soittavansa spurgumetallia, ajatukset lentävät ensimmäisenä Rytmihäiriön suuntaan. Yhtyeet eivät kuitenkaan taistele samasta Gambina-pullosta. SPRGM (lausutaan Spurgum) kanavoi musiikkiinsa High On Firea ja Entombedia. Erityisesti ensiksi mainittu kuuluu niin selvästi, että on hyvä, ettei sitä ole lähdetty millään tavoilla peittelemäänkään.

Huomaa, etteivät Spurgumin jätkät ole mitään eilisen teeren poikia, sillä harvoin sitä lyödään näin pätevää toimittamista ja raakaa mättöä naamalle debyyttilevyllä. Kitaravallit ovat isoja ja tunnelma on uhkaava, mutta melodiat ovat rososta huolimatta kauniita ja tarttuvia. Eetu Kauppinen ei laulussaan pääse ihan samoihin viemäreihin kuin Matt Pike, mutta on kuitenkin vakuuttava ja musiikkiin istuva ulosanniltaan. Mies onnistuu muuten nopeimmissa hardcore-pätkissä kuulostamaan hieman Stam1nan Hyyryseltä. Kuuntelijasta riippuu, onko tämä kehu vai ei.

Debyyttialbumi on julkaistu omakustanteena, mutta uskaltaisin väittää, että tällä näytöllä monikin lafka näkisi mielellään oman logonsa yhtyeen seuraavan pitkäsoiton takakannessa.

Lisää luettavaa