THE RAPTURE: Echoes

THE RAPTURE
Echoes
Vertigo

Post punk -revivalin keulakuvaksi nostetun newyorkilaisen The Rapturen albumi on purkitettu jo reilu vuosi sitten. Se ilmestyy kuitenkin vasta nyt, koska yhtye halusi rauhassa shoppailla parasta mahdollista julkaisijaa levylle. Tuottajaduo DFA:n (indie-maailman The Neptunes) tuottama albumi tekee heti kättelyssä selväksi, että The Rapturen stereoissa on soinut Gang Of Fourin lisäksi ainakin hyvä valikoima house-klassikoita, vanhaa funkia, Happy Mondaysia, The Curea, Bowiea ja Killing Jokea. Levyn ehdoton hitti on alun perin vain 12-tuumaisena vinyylinä julkaistu hysteerinen House Of Jealous Lovers, joka nosti The Rapturen otsikoihin. Echoes kannattaa hankkia jo pelkästään kyseisen kappaleen takia. Albumin muita kymmenen pisteen esityksiä ovat maukkaan housebiitin päälle tehty I Need Your Love sekä Olio, joka voisi olla The Curen Mixed Upilta unohtunut helmi. Sister Saviourin puolestaan olisi hyvin voinut kuvitella täyttämään lattian Haciendassa vuonna 1988. Se ei ole sinänsä suuri yllätys kun tietää, että yhtye roudasi Ibizan keikallaan lavalle Happy Mondaysin Bezin. Yllättävintä albumilla ovat balladit, joita kuullaan kolme kappaletta (Open Up Your Heart, Love Is All ja Infatuation). Hituriosasto istuu yllättävän hyvin menevämmän materiaalin sekaan ja tekee albumista eheän ja sympaattisen kokonaisuuden, joka pursuu soittamisen iloa. Echoesia tuskin myydään rekkalavallisia, mutta levyä tullaan opiskelemaan pieteetillä sadoilla treenikämpillä. Aika varma voi olla myös siitä, että entisen Mo' Wax -studiovelhon Tim Goldsworthyn ja James Murphyn muodostaman DFA:n faksista alkaa pukata työtarjouksia entistä tiuhempaan.