Nyt selvisi, kuka oli se jostakin tutun näköinen nuori mies, joka viime kesänä pyöritti Jamaikan vinyylejä erään teatteriravintolan terassilla ja jutusteli päälle omiaan. Suuri yleisö tuntee Reino Nordinin elokuvanäyttelijänä ja pienempi tietää hänen tekemisensä reggaen reviirillä. On siis luonnollista, että Sarvikuonojen soittajat ovat tuttuja Soul Captain Bandista ja Kompostikoplasta.
Levy-yhtiö kauppaa esikoislevyä reggaella maustettuna soulina, mutta ei siinä kaikki. Vaikutteita on imaistu myös bossanovasta, eikä sointi lopulta etäänny kovin kauas popin valtauomastakaan. Nordinia ei voi kehua varsinaiseksi soul-laulajaksi, mutta se ei merkitse sielukkuuden puuttumista. Luonteva ja musikaalinen fraseeraus tosin lipsahtaa löperöksi artikuloinniksi silloin, kun ”kaekki kaepaa lempee”. Muuta valittamista levyltä ei löydykään, ellei halua häiriintyä sanoitusten maailmaa halailevasta ympäripyöreydestä.
Tähän tyyliin on joka kantilta onnistunut esikoislevy: tomera tuotanto, tarttuvia säveliä, sujuvia sanoja, leppoisaa laulua ja varsinkin pontevaa soittoa. Aurinkoista tunnelmaa jäsentää muutama kevyt yläpilvi. Tulevana kesänä näiden rytmien tahdissa ketkuttaa hippinuorison lisäksi koko rentoutta tavoitteleva keskiluokka.