Pauli Hanhiniemi lunastaa toisella sooloalbumillaan lopullisesti artistisen itsenäisyytensä. Yhteistyökumppanit ovat toki yhä merkittävässä roolissa, mutta Kolmas Nainen -yhtyeen, Perunateatterin tai Hehkumon tuki ei ole enää tarpeen.
Pölyä, hiuksia, risuja -albumin verevästä suomalaisesta rockista vastaavat Ville Rauhalan ja Juppo Paavolan rytmiryhmä ja kitaristi Riku Kettunen. Avopuolisonsa Ilaria Tuccin Mä en oo koskaan -biisiin kirjoittamia ja laulamia italiankielisiä rivejä lukuun ottamatta tekstit ovat luonnollisesti Hanhiniemen kynästä. Levyn monipuolisuuden takeina ovat etenkin Kettusen ja tuottaja Jonas Olssonin sävellykselliset panokset.
Käteni oli kerran vakaa avaa levyn terävästi leikkaavine kitaroineen. Nimiraita tarjoaa policemaista energiaa ja jousikvartetti alleviivaa Suru teki lähtöään -biisin tunnelmaa. Hei, me päätetään on albumin ainoa arveluttava kappale. Vaikka hallitus onkin touhunnut kuin Hei, me lennetään! -elokuvan pöljät, niin protestin henkilöiminen Sipilään rapauttaa laulun potentiaalista ajattomuutta.
Pauli Hanhiniemen valtteina ovat yhä rennon jäljittelemätön äänensä ja kyky taikoa arkisuomesta tuoretta laululyriikkaa. Sanastoissaan Hanhiniemi nojaa rohkeasti mieluummin perinteeseen kuin sosiaalisen median köyhdyttämään nykykieleen.
