Ripaus tähtipölyä tyhjyydessä – Deez Nutsin nu metal -päivitys on mielenkiintoinen mutta innoton

Deez Nuts
Binge & Purgatory
Century Media

Deez Nuts astelee samoja hedonistisia polkuja kuin toisaalla tässä lehdessä arvioitu Emmure, mutta vähemmän säröisenä ja hieman salonkikelpoisempana. Aussibändin 1990-lukulaisen nu metalin jalanjälkiä seuraavassa riffittelyssä on ripaus post rockia ja hardcorea, laulussa sitäkin enemmän rap metalin konventioita, ja kokonaisuus on paketoitu karismaattisesti pöriseviin kuoriin. Punk-juuria Deez Nutsilla on enää aavistus jäljellä, keskitempoisia pomppubiisejä sitäkin enemmän. Albumimitassa yhtyeen melodiaton paahto on liikaa, mutta konsepti on eittämättömän mielenkiintoinen.

Yhtyeen viides albumi kuulostaa hivenen innottomalta, mutta samaan aikaan bändissä on ripaus tähtipölyä. Rugbykuorot kaikuvat stadionin kokoisina ja solisti JJ Peters vauhkoaa koko palkkasekkinsä voimalla – ja hilpeällä aussiaksentilla. Silti pohjavire on sisäänpäinkääntynyt ja alakuloinen – ikään kuin Deez Nuts tietäisi, että sen julistamat bileet ovat kohta ohi ja tilalle saapuu eksistentiaalinen ja materiaalinen tyhjyys. Binge & Purgatory on voimakas ja syvällinenkin levy, mutta älä odota viihtyväsi.