RISTO: Risto

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2004.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Riston ja Tv-resistorin levyt edustavat Fonalin julkaisukatalogin popmaisinta antia. Risto on tamperelainen nuori mies, jolla menee aivan vitun huonosti ja jonka on pakko kertoa se kaikille.

Arvio

RISTO
Risto
Fonal

Riston ja Tv-resistorin levyt edustavat Fonalin julkaisukatalogin popmaisinta antia. Risto on tamperelainen nuori mies, jolla menee aivan vitun huonosti ja jonka on pakko kertoa se kaikille. Turkulaisen Tv-resistorin musiikki puolestaan on pääosin pirteää ja positiivista, selvästi rakkaudella ja rakkaudesta tehtyä.

Riston levyllä todella halpoihin yökerhoihin tehdyt laulelmat, The Jesus And Mary Chain -tyyppinen säröpop ja kahden pennin Leevi & The Leavingsiä muistuttava konemelankolia eivät ole toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja, vaan häiriintyneen kokonaisuuden luonnollisia osia. Tulevan kulttiklassikon koukku on kuitenkin sen teksteissä, joiden perusteella mies tarvitsee ammattiauttajan apua ja nopeasti. Tuon kipeän maailmankuvan vuoksi Risto täyttää taitavasti tällaisten turvallisesti elävien ihmisten tirkistelyhalun ja on erittäin hauskaa kuultavaa.

Riston maailmassa todellisuus ulottaa likaiset lonkeronsa kaikkialle. Viina, mielialalääkkeet, väkivalta, epäonnistuneet ihmissuhteet ja levy-yhtiön jätkät tarjoavat ainekset jopa inhorealistiseen tilitykseen. Kaikkien patoutumien ja kieroutumien keskellä onkin huojentava huomata, että tarpeen tullen Risto osaa sanoa myös todella kauniisti: "Muistatko kun matto oli lettu ja me olimme sitä hilloa?"

Tv-resistorin halpisurkujen ja lonksuvien rumpujen leimaama elektropop on naivistista, mutta ei ideatonta. Yhtyeen salatanssittavan musiikin vertaaminen Karkkiautomaattiin on yhä ilmeistä, vaikka siinä soikin enemmän Kari Peitsamon varhaislevyjen ja Pekka Strengin kuin Ramonesin vaikutus.

Joka tapauksesa etenkin levyn ripeämmät kappaleet kuulostavat nimiään myöten (muun muassa Pong A Long ja 1yy2aa3oo elektroo) luvattoman tutuilta.

Tv-resistorin erityisansioihin luettakoon tyttö- ja poikalaulajan taitava käyttö sekä sanat, jotka sopivat äänteitä myöten moitteetta kappaleiden tunnelmiin. Koska Intiaanidisko kuitenkin on tismalleen odotusten mukainen levy, ei se herätä rajatonta riemastusta. Sen kaksi parasta lauluakin (Centrumi ja Puhalla, tai halkean!) julkaistiin jo viime vuonna vinyylisinglellä. 

Lisää luettavaa