ROBERT CRAY: Twenty

Arvio julkaistu Soundissa 05/2005.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.
Robert Cray jatkaa hyviksi havaituilla melodisen bluesin ja vähäeleisen tarinoinnin poluilla. Kitarasankarin osa ei miestä suuremmin kiinnosta: painopiste asettuu kelpo biiseihin ja niitä tukevaan asialliseen yhteissoittoon. Kaikki osaset napsahtavat paikoilleen ehkä liiankin sopuisasti.

Arvio

ROBERT CRAY
Twenty
Sanctuary

Robert Cray jatkaa hyviksi havaituilla melodisen bluesin ja vähäeleisen tarinoinnin poluilla. Kitarasankarin osa ei miestä suuremmin kiinnosta: painopiste asettuu kelpo biiseihin ja niitä tukevaan asialliseen yhteissoittoon. Kaikki osaset napsahtavat paikoilleen ehkä liiankin sopuisasti. Tujaus tulta ja tappuraa tekisi keitokselle hyvää.

Oikeastaan Robert Crayn musiikin määritteleminen bluesiksi on asioiden yksinkertaistamista. Laulajana hän on ennemmin Johnnie Taylorin ja William Bellin kuin bluesin jättiläisten perillinen. Tätä alleviivaa pedanttisuuteen saakka uskollinen versio Bellin I Forgot To Be Your Loverista, jota voi ansaitusti nimittää yhdeksi musiikin historian kauneimmista anteeksipyynnöistä. Poor Johnny alkaa kuin melankolinen uskelmä ja Does It Really Matter sovittuisi minkä tahansa mutkattoman rokkinelikön albumille, mutta pohjimmiltaan Twenty on niukkuuteen asti pelkistetty, bluesilla maustettu tummasävyinen soul-kiekko. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa