Oli vain ajan kysymys, milloin jo valmiiksi enimmäkseen lällylle vaihtoehtokantrille (tai americanalle tai alt.kantrille tai…) saadaan oma Jack Johnson -tyylinen sisäsiisti tyylitaiturinsa. Rocky Votolatolla on indierokkarin ääni, bändissä multi-instrumentalisti, joka soittaa banjoa ja mandoliinia, ja piirrosapinan sijaan hän laulaa Jack Danielsista.
Soitto ja sovitukset ovat läpeensä tyylikästä menoa ja biisitkin ihan kelvollisia. Varsinkin banjolla on tehty ajoittain todella komeita juttuja. Muuten bändi on kuin maantie Iowan halki, eli maisema on pelkkää tasaista maissipeltoa. Mikään ei pistä esiin. Laulujen tarinoitakaan ei jaksa oikein hahmottaa, eivätkä lyriikat ole tarpeeksi epämääräisiä käydäkseen tunnelman luomiseen.
Tästä musiikista on mahdotonta välittää, suuntaan tai toiseen. Mistään osasta, paitsi siitä banjon ja laulun unisonosta kappaleessa Postcard From Kentucky. Se on hieno ja liikuttava.