On kiva tietää, että Richard Ashcroftin kotiasiat ovat kunnossa. Musiikkipuolella nimittäin menee kaikki päin persettä.
Richard Ashcroftin soolot ovat käyneet koko ajan keskinkertaisemmiksi ja The Verven paluulevy (Forth, 2008) oli täysin tarpeeton. Uuden yhtyeen kanssa ei suju lainkaan paremmin. Tämän näytön perusteella Ashcroft on valunut niin pohjalle, että pelkkä loputon itseluottamus ei riitä nostamaan miestä takaisin pinnalle.
Oli rohkea veto palkata chicagolainen hiphop-tuottaja No ID valvomaan albumin tekoa. Valitettavasti hän on hukannut musiikista kaiken bändidynamiikan tapaisenkin. Kerros kerrokselta koostetun äänikuvan keskeisiin piirteisiin kuuluvat ohjelmoidut rytmit ja todella irrallisilta tuntuvat kitarasoolot. America- ja Beautitudes-kappaleilla ollaan lähes yhtä kuninkaallisesti pihalla kuin Chinese Democracylla.
Hengellistä liirumlaarumia teksteissään viljelevä Richard Ashcroft laulaa ylväästi, mutta puitteet ovat surkeat. Ja kun oma biisintekotaitokin on kadonnut kuin tuhka tuuleen, miehen musiikillinen tulevaisuus näyttää ankealta. Vanhan magian muistelemisesta tulee vain paha mieli, mutta toivottavasti Ashcroft edes löytää vielä joskus arvoisensa yhteistyökumppanit.