SASU MOILANEN: Ensimmäinen

Möreä-äänisen Moilasen ensialbumi on miellyttävän mureaksi kypsyteltyä kamaa, joka antaa aikuisiskelmän nimelle hyvän maineen ja oivallisen soinnin. Lauluissa on hienoa hellyyden voimaa, vahvoja värejä ja itsetietoisuutta. Sasu ei yllytä itkemään lähiökapakan kepukolpakkoon vaan etsimään miehisyyttä päättäväisestä tunnerikkaudesta. Kulkurikaihot ja ohitetun rakkauden jälkiviisaat oivalluksetkaan eivät ole surkuttelun aiheita, vaan elämän valttikortit ovat edelleen kourassa ja lyötävissä voitonriemuisesti pöytään.
Laulut liikahtelevat paljolti Pekka Ruuskan sujuvasti sävelletyn ironian ja Sir Elwoodin hämyisemmän kuppilafilosofian välimaastossa. Kansanlaulujen kauniit häivähdykset ja toisaalla oudot avaruussävytykset nousevat luontevasti esiin. Laulajan oman persoonallisuuden poikkeuksellinen läheisyys lataa kuitenkin albumin kaikkein voimakkaimmin. Kun tämä kundi lupaa kuun ja tähdet tai vaikkapa vain tavallisen lauantain rakkautta, siihen on uskominen.