Vaikka käsillä on yhtyeen ensimmäinen täyspitkä levy, on Scarlet Youthin sointi kypsä ja sävykäs. Se ei yllätä, sillä tämä Iconcrashin ja Kemopetrolin kaltaisten, meritoituneiden orkestereiden jäseniä asuttava shoegazekopla on ollut jossain muodossa olemassa vuodesta 2004 lähtien.
Levyn saatekirjeessä Scarlet Youth ilmoittaa intohimokseen ja innoittajakseen shoegaze-maisemoinnin Slowdiven, My Bloody Valentinen ja Chapterhousen kaltaisten pioneerien hengessä. Scarlet Youth tunteekin temmellyskenttänsä läpikotaisin. Yhtyeen tavassa soittaa esteettisesti puhdasmuotoista, täydellisesti genren narratiivien mukaisesti kaartuvaa ja hengittävää popmusiikkia on jotain kunnioitettavaa. Parhaimmillaan se vie kuulijan hyvin kauniisiin paikkoihin.
Paikka paikoin Scarlet Youthin oppineisuus saa kuitenkin tribuuttibändimäisiä piirteitä. Ajoittainen haluttomuus koetella pienimuotoisen kaihon ja mattopommituksen lailla päälle vyöryvän äänikuvan väliselle dissonanssille rakentuvan tyylilajin kehikkoa nostaa mieleen kysymyksen: miksen kuuntelisi sitä My Bloode Valentinen Lovelessia?
Scarlet Youthin kitaristi-kosketinsoittaja Kalle Pyyhtinen vastasi muutamaan kysymykseen yhtyeestä ja sen uudesta levystä.
Goodbye Doesn’t Mean I’m Gone -levy vaikuttaa eräänlaiselta kunnianosoitukselta shoegaze-meiningille. Allekirjoitatko moisen näkemyksen?
– Eka ep:mme oli kunnianosoitus shoegazelle, mutta täyspitkässä se ei enää ole kovinkaan hallitsevassa osassa. Shoegaze on vain yksi monista vaikutteista. Halusin jättää sen genrekuvauksen eräänlaiseksi mausteeksi. Siihen ei kuitenkaan kannata takertua liikaa.
– Aivan yhtä hyvin olisin voinut laittaa albumin genrekuvaukseen vaikka villasukkaindie, mutta kaikki on nykyään niin indietä. Tosin onhan Scarlet Youth juurikin sitä, termin alkuperäisessä merkityksessä. Kyllä levy menisi varmaan aivan hyvin pelkällä pop-nimikkeelläkin, mutta se vaikutti hieman tylsältä ajatukselta.
Miten itse kasvoit tykkäämään shoegaze-musiikista? Entä mikä on suosikkisi alan levyistä?
– Shoegazesta innostuin aikoinaan Slowdiven kautta, jonka jälkeen etsin käsiini muita samankaltaisia bändejä. Kyseisen genren kestosuosikkia on hankala valita, ajankohdasta riippuen joko Slowdiven Souvlaki tai My Bloody Valentinen Loveless.
– Nykyisin omaan musiikkiini kuitenkin vaikuttavat monet eri musiikkigenret, joista shoegaze on vain pieni osa. Onkin toisinaan hauskaa seurata, kun jotkut henkilöt suhtautuvat levyyn negatiivisesti, vain koska saatekirjeessä lukee shoegaze.
Bändi otti ensimmäiset askeleensa vuonna 2004. Minkä vuoksi ensimmäinen albumi ilmestyy kuitenkin vasta vuonna 2010?
– Tein ensimmäiset biisit vain omaksi ilokseni. Ne elivät useamman vuoden vain kovalevylläni. Kun innostuin työstämään niitä lisää loppuvuodesta 2007, löysin Markus Baltesin laulajaksi. Tutustuin häneen, kun tein hänen Sidewaytown-yhtyeelleen nettisivut. Selvisi, että Markus pitää hyvin samanlaisesta musiikista, joten lähetin demojani kuultavaksi. Sitten hän ehdotti, että voisi kokeilla laulaa niihin.
– Homma toimi ja aloimme työstää ensimmäistä ep:tä sekä päätimme bändille nimen. Prosessin aikana mukaan liittyi Jaani Peuhu, jonka kanssa olin suunnitellut useamman vuoden yhteistä musiikillista projektia. Hän toi mukanaan Riku-Niilo Mattilan bassoon sekä Marko Soukan kitaraan. Albumi ilmestyi marraskuussa 2010 siksi, että bändi on ollut aktiivisempi vasta vuodesta 2008.
Mitä lähiajat tuovat tullessaan bändille?
– Luulen, että loppuvuosi menee hoidellessa erilaisia asioita debyyttiin liittyen, kun Japanin-julkaisukin on vielä tulossa Quince Recordsin toimesta. Keväällä voisi katsella, jos saisi muutaman keikan aikaiseksi, niin peli aukeaisi silläkin suunnalla.