Scott Walker + Sunn O))): Soused

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.

Arvio

Scott Walker + Sunn O)))
Soused
4AD

Jos 1960-luvun vaikuttavimmasta balladilaulajasta tämän päivän armottomimmaksi avantgardistiksi kehittyneen Scott Walkerin ja rankimman pään kokeellista dronemetallia takovan Sunn O))):n liitto tuntuu äkkiseltään yllättävältä, niin tarkemmin pohtiessa yhtymäkohtia osapuolten musiikeissa löytyy. Synkkyys ja äärimmäisyys hallitsevat molemmilla, ja pelkistäminen on yhtä olennaista kuin esityksen intensiivisyys.

Stephen O’Malley ja Greg Anderson pyysivät alun perin Walkeria Sunn O))):n Monoliths & Dimensions -albumille (2009), mutta erakkolaulaja yllättikin sitten säveltämällä nimenomaan seattlelaisbändiä ajatellen tämän viiden pitkän kappaleen teoksen.

Minussa työ herättää kahtalaisia fiiliksiä. Yhtäällä se ei kaikessa äärimmäisyydessään suuremmin yllätä, tekstit ovat tasan yhtä vaikeaselkoisia kuin biisien hyvin staattiset rakenteet. Toisaalta sen ultraintensiivistä abstraktiutta ei voi olla diggaamatta.

Niin uhkaavan matalalta ja paksusti kuin alavirekitarat möyrivätkin, päätuottajana toimivan Walkerin oopperatenorista on niille vastusta. Viime kädessä se säätää kaikessa tylyydessään avaraa musiikkia samoin kuin miehen tuoreimpia The Driftja Bish Bosch -albumeja. Kyse on tavallaan häijysti kolkosta ambient noisesta, jota väritellään trumpetilla, saksofonilla, erilaisilla koskettimilla ja avausraita Brandossa yleistä ilmapiiriä hyvin kuvaavilla ruoskaniskuilla.

Turha kai sanoakaan, että Soused on erittäin kokonaisvaltainen teos, jota ei voi kuunnella kuin täydellisen häiriöttä keskittyen. Silloin se oudolla tavalla palkitsee, muussa tapauksessa järki lähtee.

Lisää luettavaa