Montrealista ponnistavan Sheer Agonyn leipälaji on efektoitu ja psykedeelisvivahteinen kitararock, jossa vaikutteet notkuvat 1960-luvulta maksimissaan 1980-luvulle. Bowieta, Beatlesiakin on kuunneltu, ja tuotannon nukkavieruus ei paljasta, että kyseessä on uusi julkaisu. Retro alkaa väsyttää pitkäsoiton kestäessä, ja esimerkiksi Super Furry Animals tai vaikkapa kotoinen Rubikimme tekevät tämän huomattavasti mielenkiintoisemmin.
Kahden miehen studioprojektina alkanut yhtye myös kuulostaa juuriltaan: kitarassa on kaikenlaista tehostetta ja surinaa, ja erilaiset tuotannolliset kommervenkit seuraavat toisiaan. Niiden laatu vaihtelee ihan kivasta mauttomaan. Laulussa on liikaa kaikua – syystäkin. Ja mitähän ihmettä tekee cockneylainen aksentti kanadalaisessa suussa?
Sitten pitäisi olla biisejä. En muista monenkaan pyöräytyskerran jälkeen levystä juurikaan mitään. Tämän pitäisi ilmeisesti olla jälkimodernia ja nokkelaa, jos biisien nimiä on uskominen. Ei voi muuta sanoa: bändin nimi kuuntelukokemusta myöten.