SILVERBULLIT: Arclight

Epäilemättä pitäisin tästä levystä vielä enemmän, jos sen graafinen ulkoasu ei tuntuisi viittaavan suoraan Primal Screamin Exterminator-albumiin. Levyjen musiikillisessa ilmeessäkin on paljon samaa. Se on kiusallista, sillä Silverbullitin kolmas albumi on vakuuttava näyte ruotsalaisyhtyeen nykytilasta. Silverbullitin musiikissa ei ole tärkeintä muoto, vaan jostain syvältä kumpuava kiihko, ulkopuolisuuden tunne, joka välittyy erinomaisesti.

Silverbullit on lopullisesti jättänyt kaoottisen ja äänekkään rock'n'rollin taakseen, tai ainakin muuttanut lähestymistapaansa radikaalisti. Nykyään yhtyeen soinnin kannalta tärkeimmät soittimet ovat entistä konemaisemmin soivat rummut sekä tiheän synteettisen äänimassan luovat kosketinsoittimet. Kappaleita on turha eritellä toisistaan, sillä Arclight on laulaja Simon Ohlssonin johtama yhtenäinen messu, joka kuulostaa sitä huumaavammalta, mitä kovemmalla sitä kuuntelee.

Silverbullit kehittyy hitaasti. Kolmen albumin julkaiseminen on vienyt siltä liki kymmenen vuotta. Jo Citizen Bird -levyllä (2001) yhtyeen musiikissa soi vahvasti Neu!n ja Suiciden kaltaisten 70-luvulla rock-estetiikkaa uudistaneiden artistien vaikutus, mutta Silverbullitin dynamiikka oli yhä kuin useimmilla muillakin rockbändeillä. Arclight-albumilla matka on taitettu loppuun.