Nimestään huolimatta Hard Times And Nursery Rhymes saattaa olla bändille helpoin levy kahteenkymmeneen vuoteen. On mahdotonta arvioida niitä paineita, joita Mike Nessillä oli Sex, Love & Rock´n´Rollia (2004) tehdessä. Viimeinen uskollinen aisapari Dennis Danell oli kuollut, edellisen albumin kymmenvuotisjuhlat lähenivät vääjäämättömästi ja yhä sankkeneva fani-armeija kävi kärsimättömäksi. Ei ollut kaukana, ettei Social Distortion olisi jähmettynyt kiertämään Amerikan länsirannikon klubeja silloin kun sattuu huvittamaan.
Hard Times And Nursery Rhymesilla Nessin ei tarvitse todistaa enää mitään. Punkrockin ykköskukko pystyy luotsaamaan bändinsä vuosikymmeneltä toiselle eikä jälkeä tosiaan tarvitse hävetä. Tämä levy tarvitsi vain tehdä. Sama lähestymistapa pilaa yhtä henkilökohtaisen kiintymisen albumiin. Social Distortionin puolesta ei tarvitse enää jännittää. Siihen nähden levy on odotettuakin parempi. Kyllä tämän parissa kehtasi taas vuosikaupalla tusata.
Levyyn lämpiämistä helpottaa, että yhtye näkee parempana vaihtoehtona kuulijoiden palvelemisen kuin hysteerisen pelon uuden materiaalin nettiin vuotamisesta. Levyn kappaleista Social Distortion soitti useita Pitkä kuuma kesä -festivaaleilla kesällä 2009. Eikä totta puhuen bändi ole kokenut tarvetta luoda nahkaansa uudelleen. Ihan lillerilalleria eivät Nessin kommentit uudistumisesta kuitenkaan ole. California (Hustle And Flow) on niin Rolling Stonesia, että hirvittää. Niinkin eksottinen elementti kuin naistaustalaulu parissa kappaleessa kuulostaa päätökseltä, jota on pohdittu varmasti kauan. Can´t Take It With You virkistää rempseillä The E Street Band -mallin torvisovituksellaan.
Eteen tulee kysymys, jonka jokainen yhtyettä joskus rakastanut joutuu taas nostamaan pöydälle. Kuinka paljon Social Distortionia arvottaa vanhojen meriittien pohjalta? Onko yhtye tällä hetkellä niin koskematon, ettei siitä uskalla ole pitämättä? Tätä sopii pohtia, mutta levyä kuuntelemalla pääsee pian sopuun itsensä kanssa. Kun avausinstrumentaali Road Zombie polkaisee miehekkäästi käyntiin, tajuaa ettei mikään toinen bändi kuulosta – ja mikä tärkeämpää, tunnu – tältä. Hard Times And Nursery Rhymes ei kuulu bändin diskografian tärkeimpien levyjen joukoon, mutta silti se on punkrockin vuosimallia 2011 ehkäpä tärkein julkaisu.
Ja ihan samoin asetelman voi kääntää toisinpäin: kuinka objektiivisesti Nessiä inhoavat voivat suhtautua bändiin nyt, kun punkrockin olemassaolo ja suunta ei riipu vain siitä? Jos joku kuuntelee Hank Williams -laina Alone And Forsakenin ja heti sen perään jylhän Writing On The Wallin nieleskelemättä, hän on tunteeton paskiainen. Juuri nuo kappaleet linkittivät tämän levyn White Light, White Heat, White Trashiin (1996) sillä erotuksella, että tuolloin bändi sorvasi koko albumin yhtä synkistä ja raskaista sävelistä.