THE SOFT BOYS: Nextdoorland

Punk rockin kuumimman kuohun keskellä ensimmäisen tulemisensa tehnyt Soft Boys palaa poikkeuksellisen pitkän aikalisän jälkeen. Yhtyeen johtohahmot, armoitettuihin englantilaisiin eksentrikkoihin luettava laulaja-lauluntekijä Robyn Hitchcock ja kitaristi Kimberley Rew ovat saaneet rinnalleen saman rytmikaksikon, jonka kanssa bändin edellinen albumi Underwater Moonlight syntyi yli kaksi vuosikymmentä siten. Ennen Soft Boysin reunionia Hitchcock ehti luoda useilla hienoilla albumeillaan vakaan sooloartistin uran ja Rew sai maistaa poptähteyttä Katrina & The Wavesin jäsenenä.

Punkbuumin aikaan Soft Boys oli yhdenlainen väliinputoaja. Bändin psykedelisesti sävyttynyt ja nyrjähtäneitä kertosäkeitä suosiva avant pop herätti punkyleisössä parhaimmillaankin kohteliasta oudoksuntaa. Yhtyeellä ei ollut mahdollisuuksia läpilyöntiin myöskään aikansa mainstreamiin. Omakohtaisesta törmäämisestä Soft Boysin musiikkiin lontoolaisella klubilla kesällä 1977 jäi siitäkin jäljelle vain hämmennyksen sekainen muistikuva. Tänään Soft Boysiin ja Nextdoorlandiin pystyy onneksi suhtautumaan ymmärtävämmin ja kunnioittavammin.

Vuonna 1977 Soft Boys saattoi olla väärään aikaan väärässä paikassa, mutta Nextdoorlandin myötä Robyn Hitch-cock väittää yhtyeensä olevansa vihdoinkin "on time". Soft Boysin pop soi aivan kuin Underwater Moonlightista olisi kulunut normaalina albumien välinä pidettävät pari vuotta. Bändin rytminen eriskummallisuus ja humoristisuus ovat tallella ja tulevat julki heti kvasi-rautalankaisesta, liki instrumentaalisesta avausraidasta I Love Lucystä lähtien. Kimberley Rew ei häpeile polkea Pulse Of My Heartilla wah wah -pedaliaan ja Mr. Kennedyä värittää 60-luvusta muistuttava sähköinen sitar biisin tuplakitaroinnin yltyessä lähes Byrdsin Eight Miles Highn kaltaiseen psykedeliseen jammailuun.

Nextdoorland on tulvillaan iskevän melodista ja raikasta popmusiikkia, jonka omaleimaisuuden takeina ovat Hitchcockin usein hiukan älykköisetkin tekstit ja Rew'n vastaava kitaronti.