SPINESHANK: The Height Of Callousness

Arvio julkaistu Soundissa 10/2000.
Kirjoittanut: Antti Mattila.
Spineshank ei tunnu vielä kakkoslevylläänkään pääsevän eroon Fear Factoryn pikkuveljen roolistaan. Rouhiminen ja puhtaammat kertosäkeet tarjoillaan välillä hyvinkin Spineshankin "löytäjän" Dino Cazaresin ja tämän Pelkotehtaan malliin.

Arvio

SPINESHANK
The Height Of Callousness
Roadrunner

Spineshank ei tunnu vielä kakkoslevylläänkään pääsevän eroon Fear Factoryn pikkuveljen roolistaan. Rouhiminen ja puhtaammat kertosäkeet tarjoillaan välillä hyvinkin Spineshankin "löytäjän" Dino Cazaresin ja tämän Pelkotehtaan malliin. Muutkin Roadrunner-kytkökset vaivaavat edelleen, sillä Machine Head ja Slipknot tulevat usein mieleen.
Hurjasti on menty eteenkin päin sitten Srictly Dieselin, koska materiaali on joka tapauksessa henkilökohtaisempaa ja edistyneempää. Silti meinaa taju lähteä, kun Syntheticin alkutahdit kajahtavat: yhtäkkiä Spineshank hyppää vähän pehmempään, mutta julmetusti tarttuvampaan ja aivan erilaista draivia omaavaan tahditukseen. Syntheticin jälkeen mennään tasatahtiin kokovartalokurmuutuksen ja kertosäekeskeisen tavaran kanssa. Ihme, ettei Spineshank ole uskaltanut luottaa vieläkin voimakkaammin kutsuvampien kertojen vetovoimaan, sillä se on niiden parissa enemmän kotonaan. Standardimallista lökäpöksymetallia läpsyttäessään sillä on isoja vaikeuksia kuulostaa edes hivenen kiinnostavalta, koska se toistelee muiden jo aikaa sitten löytämiä sävelyhdistelmiä. The Height Of Callousness herättää toivon isommista ympyröistä. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa