Näissä hissuttelevissa ja näennäisen huterissa poplauluissa on oma vissi viehätyksensä. Niiden huolelliset yksityiskohdat paljastavat, että asialla ovat kokeneet tekijät. Rumpali lätkii toisinaan summittaista humppakomppia, mutta takaperoiset nauha-ajot ja söpöt taustalaulut ovat juuri kohdallaan.
Kuopion seudulta kotoisin olevat monien bändien miehet eivät ole tekemässä mitään suurta. Tuomas Toiviaisen ei tarvitse miettiä tämän levyn vastaanottoa, joten hän voi kertoa tunnoistaan suoraan. Niinpä laulujen tekstit tuntuvat merkityksellisiltä ja tosilta. Niitä jää väkisin pohtimaan: ”Utelen tuttaviltani tietoja sinusta/mutta ne vain nauravat sille/millainen ilmapallo minusta on tullut.”
Jonkinmoinen eksistentiaalinen yksinäisyys ja kaipuu tämän lyhyen levyn pohjalta kaikuu. Sitä korostavat esimerkiksi L. Onervan Lähtö-runoon (”Hyvästi jääkää/konsanaan en minä palaa.”) sävelletty päätöskappale sekä kovasti Hämeenpuistoa muistuttava kansipiirros, jossa ei ole yhtään ihmistä.