Tapes-nimimerkin takana piileskelee tamperelainen Jukka Salminen, jonka historiasta löytyy muun muassa pesti mainiota energiapoppia veivaavassa Tigerbombsissa. Soolouransa musiikilliseksi ilmaisukieleksi Salminen on valinnut pääosin akustisen ja pienieleisen lähestymistavan. Tapesin yhteydessä ilmoille heitetyt vertaukset Nick Draken kaltaisiin vanhan koulun mestareihin ovat ylilyöviä, mutta ainakin ne kertovat minkälaisissa viitekehyksissä liikutaan. Kuten niin usein, kiinnekohtien hakeminen tämän päivän tekijöistä kertoo enemmän – eli jos Jose Gonzálezin ja John McGregorin musiikki on lähellä sydäntäsi, voisi Tapesillekin löytyä sieltä oma sijansa.
Tapesin debyyttialbumille on haettu intiimiä tunnelmaa ja pääosin tässä onkin onnistuttu. Pienet kauneusvirheet lähinnä laulu- ja tekstipuolella voi helposti antaa anteeksi, sillä levyltä paistaa tekijänsä vilpittömyys ja rakkaus tekemäänsä musiikkia kohtaan. Jo lähtökohtaisesti tämä yhtälö antaa kuulijalle paljon enemmän kuin tusina markkinakoneiston sätkynukkeja.
Salmisen kirjoittamat uudet kappaleet ovat poikkeuksetta hyvätasoisia, mutta selvimmin levyltä nousee esiin kaksi jo aiemmin kuultua sävelteosta. Yhdessä Tiikeripommi-kaksikko Kido Retron ja Pepe Troublen kanssa sorvattu Highway ihastutti jo muinaisella demolla, mutta nyt – äärimmilleen riisuttuna – se toimii paremmin kuin koskaan. Toinen ja ehkä laajemmin tunnettu eepos on Metallican Fade To Black, jonka lievästi varovainen tulkinta ei pysty peittämään sen todellista sisintä. Säästä siis haudassa pyörimiset toiseen kertaan, Cliff Burton.