THE MUTE GODS: Do Nothing Till You Hear From Me

Arvio julkaistu Soundissa 2/2016.
Kirjoittanut: Antti Ervasti.

Arvio

THE MUTE GODS
Do Nothing Till You Hear From Me
Inside Out

Tämä lienee tilapäinen projekti, jota yhdistävät niinkin etäällä toisistaan olevat tahot kuin Dream Theater, muinainen teinihitti-ihme Kajagoogoo ja Genesis – muiden muassa. Kyse on siis tunnetuissa bändeissä soittaneiden suhteellisen tuntemattomien muusikoiden luovuuden purskauksesta.

Mikään turha tekele ei ole kuitenkaan kyseessä, vaan levy on varsin mainio ja kuunneltava sekoitus menneiden aikojen psykedeliarockia, oikeaa hämyprogeilua ja ihan selvää puhtoista poppistakin.

Avauskappaleesta Do Nothing Till You Hear From Me tulee hämmentävästi mieleen Ghost, ja Nightschool For Idiots voisi olla keski-ikäistynyttä Kajagoogoota, jossa basisti Nick Beggs onkin soittanut.

Vaikka kaikki osaaminen on kaadettu yhteen kulhoon reippaalla kädellä, tyypillisen tympeästä muusikkomusavatkauksesta albumi on kaukana. Kappaleissa on sekavimmankin progeilun keskellä ideaa, ja touhussa on sopivasti ironista huumoria. Enimmäkseen aika pitkät kappaleet eivät tunnu kovin pitkiltä, mikä on aina hyvän levyn merkki.

Lisää luettavaa